Yli kahdeksansataa kristittyä osoitti tukensa Pohjolalle ja Korpiselle
Tiistai, 13 Syyskuu 2005 10:31
Lehdistötiedote
Yli 800 kristittyä protestoi piispojen jyrkkyyttä ja ilmaisee tukensa pastori Juhana Pohjolalle ja pastori Sakari Korpiselle.
Luther-säätiön pastorit ovat myös tulleet kristittyjen avuksi Rengon seurakunnassa. Siellä ei ole saatu viettää perinteellisen virkakäsityksen mukaisia jumalanpalveluksia ja osa seurakunnan jäsenistä on täten työnnetty syrjään oman seurakuntansa jumalanpalveluksista.
Tuomiokapitulit Oulussa (tosin äänestyksen jälkeen) ja Turussa reagoivat voimakkaasti, kun ne mainituista syistä tuomitsivat Pohjolan ja Korpisen pidätettäviksi määräajaksi pappisviran toimittamisesta. Päätökset ilmaisevat välipitämätöntä suhtautumista Raamattuun ja tunnustukseen. Ei yhtäkään Pyhän Raamatun sanaa eikä viitettä kirkon tunnustukseen ole luettavissa päätösten argumentoinneissa. Turun ja Oulun tuomiokapitulien tuomioista on valitettu asianomaisiin hallinto-oikeuksiin. Suomen piispojen jyrkkyys on herättänyt keskustelua myös eri puolilla maailmaa luterilaisten teologien keskuudessa.
Evankelis-luterilaisen yhteyden tuki ry on järjestänyt pienimuotoisen nimienkeruun asianomaisten pastoreiden puolesta. Nimilistan allekirjoittajia on 805, joista pappeja ja teologeja 180. Suomen kirkon papistosta 55 on antanut tukensa. Teologian tohtoreita listalla on 15.
Tukijoita kerätessään yhdistys on tehnyt selväksi, että allekirjoittajien nimiä - suurin osa on Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien kristittyjä (ei-teologeja 553, suomalaisten kokonaismäärä 637) - ei sen toimesta anneta julkisuuteen. Tiettyjen ulkomaalaisten teologien kanssa on kuitenkin sovittu, että heidän nimensä saa tässä lehdistötiedotteessa antaa julkisuuteen. Joukossa on ehtoollisopin ja kirkko-opin asiantuntijoita, kuten Jürgen Diestelmann (Saksa), joka on kirjoittanut luterilaisen klassikon Actio Sacramentalis. Samoin toisen allekirjoittajan, professori John R. Stephensonin (Kanada), teosta, The Lord's Supper, käytetään teologien oppikirjana eri puolilla luterilaista maailmaa. Tukilistalla on edelleen mm. seuraavat nimet: professorit Peter Beyerhaus, Charles Evanson, Korey Maas, John T. Pless, Erling T. Teigen, piispat Jobst Schöne, Alvin Maleske, Arne Olsson, superintendentti Wolfgang Schillhahn ja johtaja, pastori Daniel Preus, joka on toiminut suuren Missouri-synodin (LCMS) varapresidenttinä.
Julkinen keskustelu Suomessa kiinnostanee se, että Suomen piispojen jyrkkyys on herättänyt keskustelua myös muissa kirkkokunnissa. Kirkkoomme eivät ole tuoneet uutuuksia pyhälle ehtoolliselle kokoontuva kirkkokansa pastoreineen, vaan demokraattisesti valitut kirkolliskokoukset ja niihin alistuneet tuomiokapitulit. Solidaarisuuslistan teksti oli seuraavan muotoinen:
Tahdomme ilmaista solidaarisuutemme pastori Juhana Pohjolaa ja pastori Sakari Korpista kohtaan, jotka on tuomittu määräajaksi pidätettäväksi pappisviran toimittamisesta. He ovat toimineet vastuullisesti kristittyinä pappeina vakaumuksensa mukaisesti. He ovat painottaneet sitä, että niillä, jotka viettävät yhdessä pyhää ehtoollista, tulee olla yhteisymmärrys ja yksimielisyys uskossa.
Me valitamme, että tapaukset Pohjola ja Korpinen on ratkaistu ainoastaan hallinnollisilla toimenpiteillä. Kyseessä olevat hengelliset ongelmat täytyy selvittää keskustelulla ja yhteisellä kuuliaisuudella Jumalan Sanaa ja Kirkon tunnustusta kohtaan.
Evankelis-luterilaisen yhteyden tuki ry
Syyskuun 8. päivänä 2005
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|

