Piispa Matti Väisänen vierailee Kajaanissa ja Iisalmessa
Tiistai, 31 Elokuu 2010 11:32
Helsingissä tämän vuoden maaliskuussa vihitty Ruotsin ja Suomen Lähetysprovinssin piispa Matti Väisänen tekee seurakuntavierailut Kajaanissa toimivaan Suomen Luther-säätiön Filippus-yhteisöön sekä Iisalmen jumalanpalvelusyhteisöön. Messut, joissa piispa Matti Väisänen saarnaa, pidetään sunnuntaina 5.9. Adventtikirkkojen tiloissa. Kajaanissa messu osoitteessa Väinämöisenkatu 13, klo 11 ja Iisalmessa Satamakatu 5:ssä klo 17.
- Kajaanissa olen vieraillut elämäni aikana lukuisia kertoja. Myös Iisalmi on minulle erittäin tuttu paikka. Vierailuni aikana minun on tarkoitus tutustua työmme ystäviin Kainuussa ja Iisalmen seudulla. Toimenkuvaanihan kuuluu toimia Suomen Luther-säätiön seurakuntien ja pastorien piispana, Matti Väisänen kertoo.
Suomen Luther-säätiö rakentaa Suomen ev.lut. kirkon sisällä jumalanpalvelusyhteisöjä. Säätiöllä on tällä hetkellä 21 yhteisöä, joita palvelee 20 pastoria. Luther-säätiö on perustettu vuonna 1999 levittämään evankeliumia Kristuksesta. Sen toiminta perustuu Raamattuun ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin.
Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan piispanmessuja.
Bishop Väisänen defrocked
Perjantai, 13 Elokuu 2010 12:54
Bishop Matti Väisänen of Luther Foundation Finland (LFF), the Finnish partner to Mission Province in Sweden and Finland, was defrocked on Wednesday 08/11 by the Cathedral Chapter of Tampere Diocese led by Bishop Matti Repo. The basis of defrocking was the episcopal ordination of Väisänen in last March. Prior to this, Väisänen had served as a pastor in the Evangelical-Lutheran Church of Finland for 46 years, and is a well-known figure in the confessional movement inside the Finnish national church.
Väisänen was called to serve as a bishop in the Mission Province, the care of Finnish pastors and congregations as his primary task. Luther Foundation and Mission Province are reacting to the rapidly increasing liberalism and secularism inside the Scandinavian established churches, the key issues being the ordination of women and - lately - blessing of the same-sex partnerships. For already ten years, it has been practically impossible for candidates refusing to accept female clergy to receive ordination into the pastoral office, while the members of the church with similar conviction find it increasingly difficult to find places to worship in anymore. Luther Foundation has countered this problem by calling and ordaining its own pastors via Mission Province, assigning them with the task of serving new congregations in Finland. Neither these pastors nor the congregations they serve are recognized by the established church.
Attached below are Matti Väisänen's response to the Cathedral Chapter as well as LFF's response concerning the defrocking of its Bishop.
Kummallista - Perspektiivejä kirkolliseen debattiin
Torstai, 12 Elokuu 2010 10:28
Kummallista...
A) Kuinka joku vielä 20 vuotta...B) Kuinka joku vielä 2000 vuotta...
A) ... kirkolliskokouksen demokraattisen päätöksen jälkeen...
B) ... Kirkon yhteisen Raamatusta nousevan historian jälkeen
A) ... tietäen, että kansa voi jättää kirkon ...
B) ... tietäen, että Herra itse voi jättää kirkon...
A) ... ja kirkko voi menettää myös valtiovallan siunauksen...
B) ... ja kirkko voi menettää Jumalan siunauksen...
A) ... ja miten kirkon taloudelle ja tulevaisuudelle sitten käy...
B) ... ja miten kirkon taloudelle ja tulevaisuudelle sitten käy...
A) ... kun kaikki vastustus kuitenkin perustuu vain Raamatun tulkintaan...
B) ... kun kaikki vastustus kuitenkin perustuu vain Raamatun tulkintaan...
A) ... jota kannnattaa kirkon pieni vähemmistö...
B) ... jota kannattaa kristikunnan ja sen historian pieni vähemmistö...
A) ... voi ajatella tuolla tavalla ja vielä itsepintaisesti hankaloittaa toisten elämää...
B) ... voi ajatella tuolla tavoin ja vielä itsepintaisesti hankaloittaa toisten elämää...
A) ... kun helpompaa ja rehellisempää olisi vain jättää kirkko ja perustaa uusi...
B) ... kun helpompaa ja rehellisempää olisi vain jättää kirkko ja perustaa uusi...
A) ... niin kyllä kamalan kummalista, miksi ne eivät tee oikeita johtopäätöksiä.
B) ... niin kyllä kamalan kummallista, miksi ne eivät tee oikeita johtopäätöksiä.
Suomen Luther-säätiö: Laumaan sattuu kun paimenta lyödään!
Keskiviikko, 11 Elokuu 2010 17:04
Tampereen tuomiokapitulin päätös erottaa Matti Väisänen pappisvirasta on väärä ja kirkon tunnustuksen vastainen.Matti Väisänen on toiminut pappina 46 vuotta - hänet on tultu tuntemaan syvällisenä Raamatun opettajana, julistajana ja sielunhoitajana. Hän ei ole opetuksellaan eikä elämällään rikkonut pappisvalaansa vastaan.
Piispa Matti Väisänen nauttii Luther-säätiön pastoreiden ja seurakuntalaisten - sekä laajemmin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten ja viranhaltijoiden - parissa syvää luottamusta, eikä kapitulin päätös horjuta tätä, päinvastoin.
Kapitulin päätös osoittaa, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei - toisin kuin kapitulin päätöksessä väitetään - "elä normaaliolosuhteissa". Luther-säätiön toiminnan oikeutus perustuu kirkossa vallitsevaan hengelliseen hätätilaan, jossa kirkon elämän ydin - kirkon usko - on hajoamassa.
Kirkon johto syventää entisestään kuilua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallintoelinten ja Suomen Luther-säätiön sekä muiden kirkon hengellisestä tilasta huolestuneiden kristittyjen välillä. Kirkkokansan epäluottamus kansankirkon piispojen hengelliseen kaitsentaan ja tuomiokapitulien päätösten oikeudenmukaisuuteen kasvaa, kun samaan aikaan kirkon piispakunnassa ja muissa viroissa - valituksista huolimatta - toimii lukuisia kirkon pääuskonkappaleita kieltäviä julistajia. Ainoastaan Väisästä syytetään "pappisvalan rikkomisesta". Tämä pakottaa kysymään: onko ainoa kirkon viranhaltijoilta vaadittu seikka enää piispojen vallan kyseenalaistamaton hyväksyminen?
Miten tästä eteenpäin? Matti Väisänen on yhä meidän piispamme. Jatkamme luottavaisin mielin hänen kaitsennassaan kirkkomme tunnustuksen mukaisten jumalanpalvelusseurakuntien rakennustyössä.
Raimo Savolainen, Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja
Juhana Pohjola, Suomen Luther-säätiön dekaani
Tampereen tuomiokapituli erotti piispa Matti Väisäsen pappisvirasta
Keskiviikko, 11 Elokuu 2010 14:32
Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli määräsi TT, piispa Matti Väisäsen menettämään pappisoikeutensa 11.8.2010. Piispa Matti Väisänen toimii Suomessa ja Ruotsissa toimivan Missionsprovinsenin piispana.
Ohessa piispa Väisäsen vastaus tuomiokapitulille ja perustelut piispanvihkimykseen johtaneista syistä. Selitys_tuomiokapitulille_27.7.2010.pdf
Vastineeseen liitetty TT Anssi Simojoen lausunto kirkon hätätilaoikeudesta. Kirkon_hatatilaoikeus.pdf
Martti Lutherin I Mooseksen kirjan selitys kokonaisuutena julkaistu
Perjantai, 21 Tou 2010 15:04
Suomen Luther-säätiö on julkaissut viimeisen osan Martti Lutherin I Mooseksen kirjan selityksestä, luvut 41-50. Nyt uskonpuhdistajan hengellinen testamentti on ensi kertaa kokonaan saatavana suomeksi. Professori Heikki Koskenniemi on kääntänyt tämän kuusiosaisen Genesis-kommentaarin.Kirjaa voi tilata ovh hintaan 49 € + postituskulut. Koko kuusiosaisen sarjan voi tilata yhteishintaan 175 € + postituskulut. Tilaukset ja tiedustelut osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai numeroon 050 5225 855.
Piispa Matti Väisänen vierailee ensimmäisenä Tampereella
Keskiviikko, 12 Tou 2010 12:27
Suomessa vihitty Ruotsin Missionsprovinsenin piispa Matti Väisänen tekee ensimmäisen seurakuntavierailunsa Tampereella toimivaan Suomen Luther-säätiön Johannes-yhteisöön. Piispanmessu pidetään sunnuntaina 16.5. klo 11 Adventtikirkon tiloissa, osoitteessa Ilomäentie 5.
Matti Väisänen vihittiin Ruotsin Missionsprovinsenin piispaksi Helsingissä viime maaliskuussa. Hänen tehtäviinsä kuuluu toimia Suomen Luther-säätiön seurakuntien ja pastorien piispana.
- Keväinen Tampere on erittäin kaunis kaupunki, jossa minulla on runsaasti tuttuja jo vuosikymmenien takaa, joten tulen sinne mielelläni, sanoo Väisänen.
- Vierailuni tarkoituksena on tutustua lisää Johannes-yhteisön seurakuntalaisiin ja keskustella heidän kanssaan viimeaikaisista kirkollisista tapahtumista.
Luther-säätiön työnäkynä on rakentaa Suomen ev.lut. kirkon sisällä jumalanpalvelusyhteisöjä. Säätiöllä on tällä hetkellä 21 yhteisöä, joita palvelee 20 pastoria. Luther-säätiö on perustettu vuonna 1999 levittämään evankeliumia Kristuksesta. Sen toiminta perustuu Raamattuun ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin.
Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan piispanmessua.
Lasse Marjokorven puhe kirkolliskokouksessa samaa sukupuolta olevien parien suhteiden siunaamisesta
Keskiviikko, 05 Tou 2010 14:55
Kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra Lasse Marjokorven luvalla hänen kirkolliskokouksessa pitämänsä puhe julkaistaan nyt Suomen Luther-säätiön uutisten joukossa. Puhe on pidetty kirkolliskokouksen täysistunnossa 3.5. 2010 klo 12:45 alkaen.
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010)
Kunnianarvoisa arkkipiispa, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä käsiteltävässä asiassa on kysymys ennen muuta etiikasta eli siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Kirkossamme on 80-luvulla kehitetty erikoinen instrumentti, kristinuskon jakaminen kahteen koriin. Sen nojalla on rohjettu ruveta väittämään, ettei etiikka kuulu lainkaan kristinuskon opetuksen piiriin, vaan on jokaisen täysi-ikäisen ihmisen itse ratkaistava asia. Uskonasiat ovat pysyviä, etiikan asiat muuttuvia ja itse ratkaistavia. Tämän selvityksen esitöissä tämä jako on kiistetty muun muassa Antti Raunion, Olli Pekka Vainion ja Jouko Heikkisen artikkeleissa eikä sitä suomalaisen luterilaisuuden lisäksi tunnusteta missään muualla kristikunnassa, vähiten ortodoksisen ja roomalais-katolisen kirkon piirissä. Kysymyksessä on siis tarveharkintaan perustuva teologinen tuotos. Piispainkokous on kuitenkin osin rakentanut selvityksen tämän keksinnön varaan. Toki on niin, että esimerkiksi lääketieteen kehitys tuo eteemme joitakin uusia elämän kysymyksiä, joissa joudutaan pohtimaan esimerkiksi, mikä on sallittavaa ja mikä hylättävää puuttumista ihmisen fyysiseen olemukseen, kun tavoitteena on hänen terveytensä hoitaminen. Tämä verrattain kapea alue elämässä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nykyihmisellä olisi oikeus omalla järjellään ratkaista ovatko Jumalan käskyt tai hänen sanansa ilmoitus ihmiselämää koskien vielä voimassa. Puhuessaan avioliittoon liittyvistä asioista Paavali sanoo ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä, että joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka antaa teihin Pyhän Henkensä. Jeesuksen vuorisaarnassa antaman opetuksen mukaan luomisessa annettu laki pysyy, kunnes taivas ja maa katoavat. Vähä katekismuksen opetus ei myöskään ole käynyt mitenkään vanhanaikaiseksi.
Siis keskustelussa etiikasta on pyritty irtautumaan luomiseen perustuvasta ihmiskuvasta. Selvitys luettelee tukun erilaisia perusteita, joiden nojalla kysymys homoseksuaalisuuden elämäntavan oikeutuksesta olisi ratkaistava. Selvityksen johtopäätösten mukaan kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yhteisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa varassa. Tällöin etiikka irtautuu siitä perustasta, joka ilmoitetaan jo Raamatun ensimmäisessä luvussa: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Kristillinen etiikka ei ole historian aikana vapaasti kehitettyä, kokemukseen perustuvaa, olkoonkin, että tieto siitä on saatu Jumalan sanan mukana vasta vähitellen. Kun Jumala loi ihmisen, syntyi myös tuo vastuusuhde Jumalaan, meidät on luotu hänen kuvakseen, hänen tahtonsa alaisiksi ja elämästämme vastuullisiksi Jumalan edessä tuomiolla.
Kristillinen etiikka on suoraan yhteydessä Jumala-uskoon, kuten sen haihtuminen on ateismin seurausilmiö. Tämänhän Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa, kun hän sanoo, että "vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt". Hiukan myöhemmin: "Kun heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala on hylännyt heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia." Tämä kysymys ei koske vain jotakin pientä ihmisryhmää, vaan on kaikkien ihmisten kysymys koko ajan. Jos emme pidä kiinni Jumalan tuntemisesta, elämämme turmeltuu väistämättömästi tavalla tai toisella. Yhtenä tämän Jumalan hylkäämisen seurauksena mainitaan sitten suorasukaisesti homoseksuaaliset elämäntavat. Jos ne nyt hyväksytään, pitäisi kai hyväksyä sitten muitakin Roomalaiskirjeen 1. luvun luettelossa mainittuja asioita, kuten ahneus, murhanhimo ja petollisuus.
Sitten toiseksi: kirkko ei voi edetä vastoin Jumalan sanaa. Selvityksessä on yritetty ratkaista ristiriita kristillisen kirkon opetuksen ja yhteiskunnallisen kehityksen välillä niin, että yhteiskunnan lainsäädäntö saa hegemonian kirkon opetuksessa. Tässä suhteessa selvityksen tulokset ovat hyvin kuvaavat. Kahdeksan vuoden työskentely asian parissa mietintöineen, maratonkeskusteluineen kirkolliskokouksessa, seminaarikuluineen, työryhmineen ja niiden tuottamine julkaisuineen, joista lopuksi on kehitetty tämä selvitys. Mitä se on saanut aikaan? Piispainkokous on tullut eteemme tyhjin käsin ja pyytää, että kirkolliskokous ryhtyisi toimenpiteisiin asian johdosta. Tosin siinä on mukana mielipidetiedustelua muistuttava kuuden vaihtoehdon ohjelma: vihitäänkö homoliittoon, siunataanko rekisteröidyt parit, pidetäänkö rukoushetki julkisesti parin puolesta, rukoillaanko kahden kesken heidän puolestaan vai molempien puolesta erikseen, rukoillaanko vain, että he tekisivät parannuksen vai rukoillaanko ollenkaan. Tällainen ei ole kirkon johtamista. Näin toimii postimyyntiketju.
Mikä tästä kaikesta on tuloksena? Näin joudutaan sen ammottavan eettisen tyhjyyden eteen, johon moderni yhteiskunta on ajautunut, johon yleinen mielipide ja media yrittää löytää vastauksia ja vaipuu vain syvempään kurimukseen. Etiikan sysääminen yhteiskunnan haltuun toisaalta yhteiskunnan pelossa ja toisaalta sen suosion toivossa ei vie kirkon asioita mitenkään eteenpäin. Tuloksena on vain kirkon autonomisen aseman hävittäminen, josta näyttää tulevan vuosikymmenen suurin saavutus. Tässä kaikessa on kyse kristillisestä ihmiskuvasta luopumisesta, siitä, että ihmiseltä katoaa sielu, vastuullisuus Jumalan edessä, omatunto, joka on sidottu Jumalan sanaan. Nyt kirkkoa johdatetaan sen saman tyhjyyden eteen, missä yhteiskunta elää. Jopa saksalainen ateisti-filosofi Jürgen Habermas on joutunut sen myöntämään, kun hän on todennut, että julkisen vallan pitäisi edelleen pysyä neutraalina, mutta sen tulisi arvostaa myös uskonnollisia yhteisöjä niiden tarjoamien eettisten lähteiden vuoksi. Nyt kirkkomme on menettelemässä päinvastoin. Se on tekemässä julkisen vallan neutraaliudesta eettiset lähteet ja luopumassa kristinuskon erityislaadusta, joka on sen ainoa varsinainen kompetenssi, jos se pitäisi kiinni siitä. Tällä linjalla edettäessä on mahdollista päätyä sellaiseenkin epäjohdonmukaisuuteen, mihin selvitys päätyy olettaessaan, että rekisteröidyssä homosuhteessa elävä pappi ei voi siunata rekisteröityä parisuhdetta.
Sitten vielä. Jos eettisten kysymysten ratkaiseminen kuuluu yhteiskunnalle eli yleiselle mielipiteelle, kuten maassamme yleisesti ajatellaan, ja lopulta se sitten kulkeutuu medialle, jonka hallussa on yleinen mielipide, niin ei suinkaan käy niin kuin nyt kirkossa kuvitellaan. Kirkkoa ei palkita median ylivallan alle taipumisesta, niin että ihmiset alkaisivat käydä kirkossa, liittyä siihen ja maksaa veroja, ja näin päästäisiin taas mukavaan konstantinolaiseen elämään, jossa hengellinen ja maallinen valta pitäisivät kekkereitä näennäisessä sovussa. Yleinen mielipide ei palkitse kirkkoa, vaikka se tekeytyisi miksi hyvänsä. Tähänkin selvitykseen on pujahtanut kysymys, onko esimerkiksi pyhäkouluissa tai rippikouluissa oikein tukea heteroseksuaalisen identiteetin kehittymistä. Kun tätä tietä edetään niin lopussa häämöttävät kristittyjen vainot. Totalitaarinen ateismi ei siedä sitä, että sen keskuudessa olisi vähemmistö, joka opettaisi ihmisille Jumalan sanan perusteella, että nyky-yhteiskunnan maallisten tarkoituksenmukaisuuksien vuoksi valitsema linja on väärä ja Jumalan tahdon vastainen. Nyt jo monet kristityt ovat joutuneet oikeudenkäynteihin, menettämään virkansa tai lehtien jatkuvan parjaamisen kohteeksi ilman omia ansioitaan.
Kirkko, joka ulkoistaa etiikan itsensä ulkopuolelle, pääsee lopulta nauttimaan uskonnottoman yhteisön sille laatimasta kurista. Viime vuosisata näytti tämän järjestyksen Neuvostoliitossa ja Saksassa. Modernin ihmisen suuria erehdyksiä oli ajatus, että yhteiskunnan kehityksen voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä etiikasta. Selvityksessä lähdetään sille tielle, jossa ajatellaan, että pastoraalisen menettelyn voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä uskosta ja elämästä. Olemme saaneet nähdä jo esimakua siitä, millaisin perustein jälkikristillinen kulttuuri käy kristikunnan kimppuun. Tuloksena on, että yhteiskunnan valtaa totalitaarinen sekulaari etiikka. Jumalan asettamien rajojen rikkomista seuraa aina uusien rajojen rikkominen. Nytkin on jo ilmassa homoavioliiton laillistaminen. Perässä seuraavat eutanasia ja moniavioisuus. On mahdotonta tietääkään, mitä kaikkea vielä keksitään. Miten kuvittelette voivanne vastustaa homoavioliittoja, jos hyväksytte nyt esitetyn rukoushetken parisuhteiden puolesta?
Kristikunta ei seuraa perässä tällä tiellä. Kirkon luopuessa kristinuskosta Jumalan kansa alkaa kasvaa sen muodollisten rakenteiden ulkopuolella tai ainakin niistä riippumatta niin kuin tosiasiallisesti käy jo laajalti meidän kirkossamme. Mikäli parisuhteiden siunaaminen hyväksytään tavalla tai toisella, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kristillinen kulttuuri katoaa. Kristinuskoa edeltänyt kreikkalainen kulttuuri, siis se muinainen, pääsee voitolle. Siihenhän kuului pederastia melkein luonnollisena ilmiönä. Välttämättä siitä ei ole kovin pitkä matka nyt suuresti paheksuttuun pedofiliaan. Luovuttaessa Raamatusta uskon ja elämän ylimpänä ohjeena tilalle tulee omalaatuinen ?homo mensura?-periaate. Sehän oli kreikkalaisen filosofi Protagoraksen kuuluisa lause: ihminen on kaiken mitta. Tämäntapaisia argumentteja kuulee jo nyt täällä kirkolliskokouksessakin, että jokaisella täytyy olla oikeus ihmisoikeuksien nojalla ratkaista kaikki elämään koskevat kysymykset.
Selvityksessä todetaan, että piispainkokoukselle on yleistoimivalta antaa pastoraalisia ohjeita kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten asettamissa puitteissa. Se jatkaa, että yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä. Nyt ei ole olemassa kirkolliskokouksen päätöstä, jolla olisi avattu papin virka rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Samaten parisuhteen siunaamista ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa. Kummastakin asiasta olisi päätettävä 3/4:n enemmistöllä, koska ne ovat uskoon ja oppiin kuuluvia asioita. Piispainkokous seikkailee alueella, jolla sillä ei ole kestävää pohjaa. Se käy ilmi selvityksen sanamuodosta, jossa kirkolliskokousta suostutellaan luovuttamaan päätösvaltansa oppia ja uskoa koskevassa asiassa piispainkokouksella vain yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, kun asia on "enemmänkin pastoraalinen", kuten siinä sanotaan. Ikään kuin olisi kysymys vain käytännön järjestelyistä, vaikka kyseessä on asia, joka uhkaa esimerkiksi yhteyttämme suomalaisiin sisarkirkkoihin. Siis nyt aiotaan luoda naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken nimellä. Menettely on virheellinen alusta loppuun, koska se on Raamatun, tunnustuksen, kirkon tradition ja kristillisen etiikan vastainen. Se ei tee oikeutta myöskään kyseiselle parisuhteille, joille tarjotaan aidon Jumalan sanan sijasta väärennös avioliiton siunaamisesta. Kirkossa on aina vallinnut sellainen periaate, että lex credendi on sama kuin lex orandi - siis uskon laki on rukouksen laki. Emme voi pitää sellaisia rukoushetkiä, jotka ovat vastoin kristillistä uskoa ja Jumalan sanaa.
Olipa kerran... ja toisenkin
Torstai, 15 Huhtikuu 2010 10:31
OLIPA KERRAN … JA TOISENKIN
Olipa kerran kirkko, jonka sisälle syntyi liikehdintää. Kirkko itsessään oli mahtava tekijä yhteiskunnassa. Piispat saivat äänensä kuuluviin. Kirkon sisällä oli kuitenkin tyytymättömyyttä. Osa seurakuntien jäsenistä alkoi kokoontua omiin jumalanpalvelusyhteisöihin. Uusia syntyi ja jumalanpalvelusyhteisöt tarvitsivat pappeja. Piispat kieltäytyivät vihkimästä pappeja uusille yhteisöille. Niinpä seurakunnat kutsuivat omat pappinsa ja asettivat heidät virkoihinsa. Tuli myös tarve saada näille yhteisöille ja niiden papeille kaitsija. Niinpä eräs teologian tohtori, joka oli tarkasti perehtynyt sakramenttiteologiaan, vihittiin ja asetettiin piispaksi. Virallinen kirkko ei tietenkään hyväksynyt näitä pappeja ja piispaa oikeiksi sanan palvelijoiksi, vaan kutsui heitä valepapeiksi ja valepiispaksi. Eiväthän he olleet vihityt virkoihinsa kirkon järjestyksen mukaan. Näitä pappeja seuraavat kristityt pitivät itseään oikeina Lutherin opin kannattajina. Jumalanpalvelusyhteisöistä kuului myös ääniä, joiden mukaan piispojen kannanotot poikkesivat siitä, mitä kristinuskossa on perinteisesti opetettu. …
Edellä kuvattu ei ole tarkoitettu kuvaukseksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon nykytilasta ja Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöistä. Kyseessä ei ole Ruotsissa toimitetut Missionprovinsenin pappisvihkimykset. Yhtä vähän on kysymys kastekysymykseen syvästi perehtyneen tohtori Matti Väisäsen vihkimisestä jumalanpalvelusyhteisöjen piispaksi. Kuvaus on noin 500 vuoden takaisesta Saksasta, uskonpuhdistuksen ajalta.
Evankeliumin vapauttava saarna oli saanut liikehdintää aikaan Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa. Jumalan elävä sana synnytti ja hoiti Jumalan kansaa. Aina siellä missä on Jumalan sana, on myös Jumalan kansa. Tämä Jumalan kansa tarvitsi myös viran. Luther kirjoitti teoksessaan Kirkolliskokouksista ja kirkoista: “Viides kirkon ulkonainen tunnusmerkki on siinä, että kirkko vihkii eli kutsuu toimiinsa kirkonpalvelijat, tahi että sillä on virkoja, jotka se täyttää. Sillä välttämättä täytyy olla piispoja ja pappeja eli saarnamiehiä, jotka sekä julkisesti että yksityisesti toimittavat, tarjoavat ja antavat edellä mainittuja neljää asiaa (nim. Jumalan pyhän sanan saarnaa, kastetta, ehtoollista, käyttää avainten valtaa) tai pyhää toimitusta kirkon puolesta ja kirkon nimessä, sekä ennen kaikkea Kristuksen käskyn perustuksella, kuten pyhä Paavali sanoo.”
Kun kirkon piispat eivät suostuneet vihkimään pappeja näille yhteisöille, seurakunnat ottivat jumalallisen oikeuden nojalla piispoille kuuluvan tehtävän itselleen. Lutherin neuvot böömiläisille veljille vuodelta 1523 ovat tästä hyvänä todistuksena. Antaessaan neuvoja Luther totesi: “Tässä etsiydymme kuitenkin puhtaaseen ja oikeaan kirkkojärjestykseen.” Böömiläisille veljille annetut neuvot löytyvät myös oman kirkkomme meitä sitovista tunnustuskirjoista. (Tunnustuskirjat Jyväskylä 990, s. 277)
Pian oltiin tilanteessa, jossa tarvittiin näille seurakunnille ja niiden kutsumille papeille kaitsija. Kun piispaa ei saatu kanonisen lain määräämän järjestyksen mukaisesti, Luther vihki ja virkaan asetti kaksi piispaa: ehtoolliskysymykseen syvästi perehtyneen Nikolaus von Amsdorfin Naumburgin piispaksi 1542 ja ja Georg III von Anhaltin Merseburgin piispaksi kaksi vuotta myöhemmin. Toki nämä papit ja piispat olivat silloisen kirkollisen aatelin mukaan valepappeja ja valepiispoja. Mutta kristityille tilanne oli juuri päinvastainen. Virallisen kirkon papit ja piispat olivat menettäneet luottamuksensa. Kansa ei kuullut heidän suustaan evankeliumin vapauttavaa sanomaa. Nuo papit olivat menettäneet oikeutensa olla hengellisiä isiä siitä huolimatta että heitä kyllä kutsuttiin kauniilla nimellä isiksi (pater) koska he eivät enää ruokkineet Jumalan laumaa Jumalan sanalla.
Luther kirjoittaa tästä Isossa Katekismuksessa: “Olemme siis kuvailleet tämän käskyn yhteydessä kolmenlaisia isiä, ensiksi niitä, joiden lihaa ja verta me olemme, toiseksi isäntiä ja kolmanneksi maan isiä. Heidän lisäkseen on olemassa myös hengellisiä isiä, mutta he eivät ole sellaisia kuin paavikunnassa, missä kyllä suostutaan käyttämään isän nimeä, mutta ei toimittamaan isän virkaa. Hengellisiä isiä näet ovat vain ne, jotka hallitsevat ja johtavat meitä Jumalan sanalla.” Jumalan sanalla hallitseminen oli muuttunut hallitsemiseksi kanonisella lailla. Kirkon elämä oli muutettu kirkkojärjestykseksi ja kirkkojärjestys oli nostettu Jumalan sanan yläpuolelle.
Kirkko-oikeus ja koko kirkollinen ajattelutapa tarvitsi perusteellisen puhdistuksen. Oikea teologia oli nostettava kirkko-oikeusajattelua korjaavaksi tekijäksi. Corpus Iuris Canonici -kokoelman polttaminen 10.12.1520 oli Lutherin näkyvä protesti kanonisen lain sisältämän väärää juridista ajattelutapaa vastaan. Kirkkoa tuli johtaa Raamatusta nousevien teologisten periaatteiden mukaan.
Lutherin eräästä kirjeestä vuodelta 1518 (Br. 1, 170) voimme lukea tuon ajan tilanteesta: “Olen vakuuttunut siitä, ettei kirkkoa koskaan voida uudistaa, ellemme pääse irti kanonisesta oikeudesta, paavien määräyksistä (dekretaaleista), skolastisesta teologiasta, … ja jollemme me niiden sijaan saa jotakin muuta. Tämän vakaumukseni mukaisesti olen joutunut tilanteeseen, jossa päivisin rukoilen Herraa, että me niin pian kuin mahdollista ryhtyisimme tutkimaan Raamattua ja kirkkoisien kirjoja niin tehokkaasti kuin mahdollista.”
Reformaation kirkko-oikeudellinen perusratkaisu kiteytyi tunnuslauseeksi: “Raamattu on jumalallinen oikeutemme”. Sen taustalla on Lutherin aneteesien selityksissä vuonna 1518 ilmaistu selvä ohjelma. Sen mukaan kristitty ei voi mennä Raamattua pitemmälle (ultra sacram scripturam) sillä pyhät kirjoitukset ovat varsinaisesti, nimenomaan ja yksinomaan (proprie) jumalallinen oikeus (ius divinum). Tämä edellä oleva periaate on myös nykyisen kirkkolakimme tunnustuspykälän lähtökohta. Lain ja oikeuden varjolla kirkon oma laki ja kirkon järjestys ja kirkon toimet saadaan näyttämään aivan laillisilta. Mutta vastoin kirkkolain omaa varsinaista tarkoitusta.
Arto Seppänen,
Khra, TT ja OTT,
Utsjoki
Kirjoitus on julkaistu Sisarenpoika-lehdessä 1/2010
MIKSI LUTHER-SÄÄTIÖ EI OLE ERONNUT KIRKOSTA?
Maanantai, 12 Huhtikuu 2010 23:01
Harvoin kirkon johdon taholta kuullaan kehotusta erota kirkon jäsenyydestä - pikemminkin päinvastoin. Luther-säätiöstä puhuttaessa näin on kuitenkin jo vuosia ollut. Monet suoraan käskevät eroamaan, toiset vain hivenen häveliäämmin vihjaavat: "olisiko aika tehdä johtopäätökset?" Jotkut väestämme ovat jo eronneet, mutta yleistä lähtölaukausta ei ole annettu. Se kansanosa, joka yleensä tietää totuuden kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin, on keksinyt tukun selityksiä säätiön kummallisen sitkeälle kirkkoon jäämiselle.
1. selitys: Luther-säätiö pysyy kirkossa taloudellisen hyödyn ja kirkkotilojen tähden
Kirkollisveroon tottuneiden on vaikea ymmärtää, että vapaaehtoisuuteen perustuvalla varainhankinnalla voidaan koota seurakuntaelämän vaatimat varat ja pappien palkat. Näin LS:n kanssa kuitenkin on: emme saa senttiäkään Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta, eikä merten takaa saavu kultalasteja toimintaamme tukemaan. Seurakuntiemme rahoitus tulee työmme kannattajilta. Alkuvaiheessaan jotkin jumalanpalvelusyhteisöt saivat kokoontua paikallisseurakunnan tiloissa. Nykyään tätä mahdollisuutta ei missään enää ole, vaan ovatpa jotkin seurakuntayhtymät antaneet väellemme virallisen porttikiellon yhtymän tiloihin.
2. selitys: Luther-säätiön pysyminen kirkossa on vain pr-temppu
Ei kukaan nauti sylkykuppina olemisesta. Emme ole oma-aloitteisesti aloittaneet yhtäkään mediasodan kahnausta, vaikka emme ole kysyttäessä vaienneetkaan. Emme tavoittele "marttyyriuden kruunua". Jos se meistä olisi kiinni, eläisimme mieluusti rauhassa.
3. selitys: Luther-säätiöllä on loisen identiteetti - elääkseen sen täytyy parjata jotakuta
Kuka tahansa voi tulla jumalanpalveluksiimme arvioimaan, mikä rooli parjaamisella meidän julistuksessamme on. Jännitteitä kirkon johdon kanssa toki on, mutta meille ne eivät ole koossa pitävä tai eteenpäin vievä voima. Pastorimme pitävät kunnia-asianaan sitä, että saarnoissa ei keskitytä muiden kritisoimiseen, vaan saarnataan kulloinkin koolla olevalle seurakunnalle. Omien syntiemme tunnustamisessa on meille ihan tarpeeksi.
Miksi Luther-säätiön väki sitten ei ole vielä eronnut ja perustanut omaa uskonnollista yhdyskuntaansa?
Lähes kaikki seurakuntalaisemme ovat saaneet kasteen Suomen ev.lut. kirkon yhteyteen. Olemme saaneet kalleimman lahjan, jota kristityllä voi koskaan olla. Kaste myös velvoittaa meitä kantamaan huolta tästä kirkosta. Me emme kritisoi sitä sen vuoksi, että pitäisimme sitä halpana, vaan päinvastoin: puhumme kovin sanoin juuri sen kallisarvoisuuden tähden.
Kirkon usko ja oppi perustuu Pyhään Raamattuun, ja se on ilmaistu luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Meillä ei ole mitään tätä tunnustusta vastaan, vaan haluamme siihen sydämestämme liittyä. Valitettavasti Suomen ev.-lut. kirkon enemmistö ei enää tunnustaudu omaan oppi- ja oikeusperustaansa.
Kirkko käy läpi muutosta, jossa vieras loiseliö vähitellen ottaa valtaansa meille rakkaan kirkon, sen "äidin", joka meidätkin on Jumalan lapsiksi tehnyt. Jumala yksin ratkaisee, voiko kirkko vielä elpyä. Me tahdomme vaalia ja vahvistaa sitä hengellistä aarteistoa, "rakkaan äidin perintöä", joka kirkossamme vielä on.
Suurin kalleus on tietenkin kristikansa itse. Kirkon tilasta huolta kantavien joukko on paljon laajempi kuin Luther-säätiön kannattajakunta. Emme halua katkaista siteitä näihin seurakuntalaisiin ja kirkon työntekijöihin, vaan tukea ja rohkaista heitä.
Kriisi ei rajoitu enää riitelyyn yksittäiskysymyksistä – kuten naispappeudesta tai homoseksuaalisuudesta. Koko kirkon ydin on syöpymässä pois, ja enää kuoret pitävät sitä pystyssä. Teologisten perustelujen sijaan saamme vastaamme enää vain viranomaismantran: "kirkko, kirkko, kirkkolaki, kirkkolaki". Nyt jo kadunmieskin huomaa, ettei kansankirkossa kaikki ole kohdallaan - se on muuttumassa kirkosta yhteiskunnan uskontohuoltovirastoksi. Me Luther-säätiössä tahdomme rakentaa toisenlaista tulevaisuutta - kirkkoa, joka saa olla kirkko. Onko se mahdollista ev.lut. kirkossa?
Piispa Matti Väisäsen kommentteja tuomiokapitulin päätöksestä 7.4.2010
Torstai, 08 Huhtikuu 2010 10:49
1. Olen toiminut 46 v. Suomen luterilaisen kirkon pappina.
- En ole luopunut siitä uskosta, johon pappisvalassani sitouduin.
- Ja syvimmiltään juuri sen tähden minut erotetaankin kirkkomme pappisvirasta. Jos luopuisin siitä uskosta, johon olen valallisesti sitoutunut, saisin pitää ilman muuta kirkkomme pappisoikeudet.
2. Kannan syvää huolta kirkkomme suunnasta, sekä Raamatun ja Luterilaisen tunnustuksen asemasta kirkkomme johdon uskossa ja päätöksenteossa.
3. Tästä lähtien suurena ilonani on palvella Skandinavian Missionsprovinssin piispana.
- Toisin sanoen kaitsen sen pappiskollegion jäseniä ja niitä viime vuosien aikana syntyneitä seurakuntia, joiden pastoreina he työskentelevät.
- Ilolla annan tukeni myös niille luterilaisen kirkkomme palveluksessa oleville pastoreille ja kirkkomme jäsenille, joita lähes päivittäin ilmoittautuu hengelliseen kaitsentaani.
Matti Väisänen
Ruotsin ja Suomen Lähetyshiippakunnan piispa
Tampereen tuomiokapitulin päätös on luettavissa täältä (pdf).
Luther-säätiö vastaa piispa Mäkiselle
Keskiviikko, 31 Maaliskuu 2010 17:27
Peliä kentällä?
Matti Väisäsen piispanvihkimys on viime päivien aikana herättänyt kiintoisaa retoriikkaa Suomen ev.lut. kirkon piispakunnassa. Turun piispa
Alkuperäinen sääntökirja
“Pelikenttä” nimeltä kristillinen kirkko on perustettu Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen varaan, apostolien todistukselle: ‘Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika’; ‘Kristus on totisesti ylösnoussut’; ‘Jeesus on Herra’. Pelin säännöt on määritetty Pyhässä Raamatussa ja sitä oikein selittävissä luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa. Näihin pelisääntöihin Suomen ev.lut. kirkkomme sitoutuu kirkkojärjestyksessään:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. (KJ §1)
Luther-säätiön yhteydessä toimivia jumalanpalvelusseurakuntia on pyritty rakentamaan juuri tälle, kirkon pelisäännöissäkin ilmaistulle ikiaikaiselle apostoliselle perustalle. Me emme ole tuoneet mitään lisää kentälle, emmekä ole muuttaneet sääntöjä. Piispan kirkkohistoriallinen perspektiivi on hämmentävän lyhyt, jos heillä ei ole kykyä nähdä vuoden 1986 taakse, jolloin “pelisääntöjä” enemmistöpäätöksella muutettiin paimenviran osalta kirkossamme. Tuntuu kummalliselta, että niitä, jotka pyrkivät ojentautumaan alkuperäisten pelisääntöjen mukaan, syytetään pelin muuttamisesta. Eihän kirkossa enemmistölläkään ole oikeutta muuttaa peliä ja sen sääntöjä, jos alkuperäiset säännöt on Suuri Tuomari, vapahtajamme Jeesus Kristus itse ja apostoliensa kautta asettanut! Siksi kristillisen kirkon pelisäännöt eivät ole pelaajien itsensä, yleisön tai median päätettävissä. Jokainen urheilua harrastanut tietää, ettei mikään joukkue voi kesken pelin muuttaa sääntöjä (vaikkapa golfista amerikkalaiseen jalkapalloon) ja sitten vaatia toisia mukautumaan uutuuksiin, puhumattakaan siitä, että uuden pelin pelaajat alkaisivat väkivalloin ajaa vanhoja pelaajia ulos kentältä, kuten nyt näyttää kirkossa käyvän.
Onko kaikki vain tulkintaa?
“Kaikkihan tulkitsevat Raamattua”, on käynnissä olevassa keskustelussa usein kuultu argumentti. Pelikentälle muutettuna on kysymys siitä, että jotakuinkin kaikki pelaajat kyllä tunnustavat pelin sääntöjen olemassaolon, mutta ovat keskenään erimielisiä siitä, miten sääntöjä tulisi tulkita ja mitkä osat säännöistä ovat edelleen sitovia, mitkä taas vain pelin syntytilanteeseen liittyviä omituisuuksia. Kysymys on siis sääntöjen (Raamatun) tulkitsemisen säännöistä. Kristillisessä kirkossa Raamatun tulkintaa ovat perinteisesti ohjanneet uskontunnustukset, joissa ilmaistaan apostolinen uskon mukainen evankeliumin oppi kristittyjä sitovalla tavalla.[1] Raamattua voidaan siis kirkossa tulkita oikein eli apostolisen uskon mukaisesti tai väärin, tästä uskosta poiketen. Kirkossamme vauhdissa olevat “karsinnat”, joissa ihminen viisaudessaan päättää, mikä Raamatussa on tärkeää ja mikä ei, ei ole evankeliumin opin mukaista raamatuntulkintaa. Päin vastoin, se johtaa tulkitsijat kaltevalle pinnalle, jossa kaikki, paitsi tulkitsijan oma erehtymättömyys suhteellistuu.
“Kaikki tulkitsevat Raamattua” on lause, jolla pyritään postmodernille kulttuurille ominaisella tavalla sumentamaan ajatus oikeasta ja väärästä, ikään kuin sellaisetkin sääntöjen uudelleen tulkinnat, jotka muuttavat koko pelin toiseksi, olisivat aivan yhtä oikeutettuja kuin perinteisessä pelin tulkinnassa pitäytyvät. Kun pelaajien (ja yleisön) huomio kiinnitetään sääntöjen tulkintojen moninaisuuteen, ja tietyn uustulkinnan takana olevaan enemmistöön (tutkimusten mukaan 75% suomalaisista ajattelee näin...), saadaan tehokkaasti kätkettyä se totuus, että totuus kuitenkin voi olla vain yksi, eikä sääntöjä varsinkaan sääntöjen laatijan näkökulmasta voida tulkita miten tahansa.
Johtopäätöksiä
Piispa Mäkinen toivoi, että Matti Väisänen ja muut tekisivät omat johtopäätöksensä ja jättäisivät papinvirkansa Suomen ev.lut. kirkossa, jos eivät voi sopeutua “yhteisiin (uudelleentulkittuihin) pelisääntöihin”, joiden täytäntöönpanoa Mäkinen itse on mm. Vammalan seurakunnassa (tapaus Jari Rankinen) ollut voimallisesti johtamassa. Mäkisen mukaan tällainen ratkaisu olisi suoraselkäistä ja suorastaan kunnioitettavaa. Mutta kenen olisi tehtävä johtopäätöksiä, ja millaisia? Niidenkö, jotka tahtoisivat jatkaa alkuperäistä lajia alkuperäisillä säännöillä, vai niiden, jotka ovat uustulkinnoillaan, kehityksen nimissä, tuoneet kentälle aivan uuden pelin ja alkaneet pelata omilla säännöillään?
Luther-säätiön johtopäätös tässä uusien sääntöjen tilanteessa on ollut kentällä pysyen jatkaa, tukea ja rakentaa sitä kirkollisuutta, jonka varassa isämme ja äitimme ovat kirkkoamme ja tätä maata rakentaneet vuosisatojen ajan.
Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta. (2. Kor 13:8)
Roland Gustafssonista Missionsprovinsenin lähetyspiispa
Keskiviikko, 31 Maaliskuu 2010 12:09
Lauantaina 27.3. Roland Gustafsson vihittiin Lähetysprovinssin uudeksi lähetyspiispaksi eli johtavaksi piispaksi nelipäisen piispakunnan joukossa. Vihkimyksen toimitti väistyvä lähetyspiispa Arne Olsson ulkomaisten vieraiden ja Lähetysprovinssin muiden piispojen avustuksella. Vihkijöiden joukossa olivat mm. Kenian evankelis-luterilaisen kirkon johtava piispa Walter Obare, Etiopian evankelis-luterilaisen kirkon johtaja Dawit Tufa, Saksan itsenäisen evankelis-luterilaisen kirkon emerituspiispa Jobst Schöne sekä Ulf Asp Norjan Vapaasta evankelis-luterilaisesta kirkosta.
Vihkipuheessaan Arne Olsson viittasi Apt. 7:56 , ja siihen, kuinka marttyyrikuolemansa alla Stefanus "näki taivaat avoinna ja Ihmisen Pojan seisomassa Isän oikealla puolella". Olsson muistutti uskomisen ja uskon tunnustamisen yhteydestä, ja kuinka jokainen piispaksi vihittävä kutsutaan myös kärsimään Kristuksen tähden.
Vihkiäisjuhlallisuuksien päätteeksi pitämissään kiitossanoissa uusi piispa Roland Gustafsson valitsi viranhoitonsa johtolauseeksi Jesajan kirjan luvun 26 jakeen 12 lauseen: "Kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt." Gustafsson muistutti kuulijoitaan siitä, että kirkoin parhaimmatkin saavutukset ovat aina Jumalalta annettuja lahjoja, eivät ihmisestä nousevia suorituksia.
Lue lisää Missionsprovinsenin sivuilta: http://www.missionsprovinsen.se/index.php/component/content/article/1-senaste/147-biskopsvigning-mars-2010
Video Matti Väisäsen piispanvihkimyksestä
Perjantai, 26 Maaliskuu 2010 15:04
Oheisesta linkistä pääsee katsomaan videota piispanvihkimyksestä Pyhän Sydämen kappelista.
http://www.youtube.com/watch?v=_cT8ut1gvlU
Mistä kirkon kiistoissa on kysymys?
Torstai, 25 Maaliskuu 2010 13:04
Moni suomalainen miettii ihmeissään mistä kirkon kiistoissa oikein on kyse ja miksi Luther-säätiö toimii niin kuin toimii. Toimittajat osaavat - osin aivan oikein - nostaa esille ajankohtaiset kysymykset naispappeudesta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Olemme yrittäneet tässä yhteydessä aina lisätä, että nämä kysymykset ovat vain ilmauksia taustalla olevasta suuremmasta kirkon linjavalinnasta, joka koskee sitä, mikä on Raamatun asema kirkossa ja että ei ole oikein, että kirkostamme
tehdään yhteiskunnan peilikuvaa.
Helsingissä ilmestyvän Helsingin ev.lut seurakuntayhtymän kustantaman Kirkko ja kaupunki-lehden päätoimittaja Seppo Simola, joka on varmaan useimmista asioista eri mieltä Luther-säätiön kanssa, kiteyttää harvinaisen nasevasti ja suoraselkäisesti suomalaisen kirkollisen tilanteen perusvaihtoehdot, joten annamme hänelle puheenvuoron asiassa.
Kirkko ja kaupunki-lehden pääkirjoituksessa 24.3.2010 hän kuvaa tilannetta seuraavasti:
"Arkkipiispan vaalin yhteydessä asioita pelkistettiin. Puhuttiin konservatiiveista ja liberaaleista, uudistajista ja säilyttäjistä ja niin edelleen. Tällaiset luokittelut ovat ymmärrettäviä, kun halutaan lyhyesti sanoa, mitä kukin edustaa. Ne eivät kuitenkaan tee oikeutta ihmisille, jotka joissakin asioissa ovat säilyttäjiä ja toisissa uudistajia, joissakin konservatiiveja ja toisissa liberaaleja.
Monet ihmettelivät vaalin yhteydessä, voiko kysymys homoparien kohtelusta olla kirkossa niin tärkeä, että se ratkaisee tällaiset keskeiset henkilövaalitkin. Ei toki, mutta kysymyksen takana on myös oleellinen ero uskontulkinnassa, suhteessa Raamattuun ja kirkon oppiin.
Jälleen yksinkertaistaen: kirkossa on kaksi selkeästi toisistaan poikkeavaa näkemystä. Toisella puolella pidetään tiukasti kiinni Raamatussa ilmaistusta, väärentämättömästä Jumalan sanasta ja muuttumattomasta kirkon uskosta ja opista. Toisella puolella nähdään sekä Raamattu että kirkon oppi oman aikansa historiaan sidottujen ihmisten ilmauksena siitä, mitä he ovat ymmärtäneet Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen. Karkeasti sanoen arkkipiispan vaalissa käytiin kamppailu näiden kahden näkemyksen välillä. Jälkimmäinen voitti niukasti.
Tulevassa Helsingin piispanvaalissa vastaavaa vastakkainasettelua ei nähdä. Kirkollisesti Helsinki on Suomessa kaikkein vähiten jyrkällä raamattuvyöhykkeellä eikä sen edustajilla olisi täällä mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Kaikki ehdokkaat edustavat edellä kuvatuista jälkimmäistä uskon tulkintatapaa kukin omalla vivahteellaan."
Kirkossamme käytävässä kamppailussa on todellakin kyse juuri tästä. Saako Raamattu ja kirkon tunnustus olla sille alunperin ja halki kirkon historian tarkoitetussa roolissa kirkon perustuslakina, jota ei voi mennä peukaloimaan ajan hengen vaatiessa milloin minkäkinlaisia kirkon opin uudistuksia. Jos - ja valitettavasti kun näin näytetään tekevän - kirkko lakkaa olemasta kristillinen kirkko ja muuttuu ympäröivän yhteiskunnan peilikuvan kaltaiseksi arkkipiispan ja piispojen toisenlaisesta
vakuuttelusta huolimatta.
Pyhäkön lampun piispallinen juhlanumero ilmestynyt
Tiistai, 23 Maaliskuu 2010 11:07
Pyhäkön Lampun pääsiäisnumerossa on runsaasti asiaa ja kuvia Matti Väisäsen piispanvihkimyksestä. Lehti on luettavissa täältä (pdf).Kuvia ja puheita piispanvihkimyksestä
Maanantai, 22 Maaliskuu 2010 20:46
Lähetyspiispa Arne Olssonin vihkipuhe on kokonaisuudessaan luettavissa täältä (pdf). Käännös Satu Savolainen
Kenian luterilaisen kirkon johtavan piispan Walter Obaren saarna on luettavissa täältä (pdf). Käännös Janne Koskela.
Piispa Matti Väisäsen kiitospuhe on luettavissa täältä (pdf).
Matti Väisänen vihittiin Missionsprovinsenin piispaksi
Sunnuntai, 21 Maaliskuu 2010 16:36
Matti Väisänen vihittiin Missionsprovinsenin neljänneksi piispaksi 20.3. Pyhän Sydämen kappelissa pidetyssä piispanvihkimyksessä palvelivat Lähetysprovinssin piispat Arne Olsson, Göran Beijer ja Lars Artman, sekä Kenian evankelis-luterilaisen kirkon johtava piispa Walter Obare.
Tunnelma oli korkealla jo vihkimyksen ensi hetkistä alkaen, kun ristisaatto kulki salamavalojen välkkeessä kappelin keskikäytävää pitkin. "Kun itse käskit, Herra, meitä työntekijöitä työhön anomaan, niin kasvojasi ethän peitä, vaan riennä seurakuntaa kuulemaan. Me saamme luottaa lupaukseesi, tänäänkin täytät pyynnöt kansasi." - veisasi noin 450 henkeä käsittävä kirkkovieraiden joukko saatellessaan virren sanoin vihittävän piispansa alttarille. Jumalanpalveluksen musiikista vastasi veisaavan seurakunnan kanssa kanttori Jukka Aro johtamansa Markus-kuoron ja messua varten kootun soitinyhtyeen kanssa.
- Sinun tulee olla piispa, jolla on vastuu ikuisuudessa. Olemme antaneet pappislupauksemme ”suuri tilinteon päivä silmiemme edessä”, vihkivä piispa Arne Olsson muistutti vihkipuheessaan.
- Kristus ei koskaan vetäydy luotasi, kun etsit Häntä ja Hänen neuvojaan ja apuaan. Ylipaimen on syntisten Vapahtaja. Hän on myös sinun Vapahtajasi. Muutoin hän ei olisi valinnut ja lähettänyt sinua. Älä milloinkaan unohda tätä totuutta. Ole kestävä uskossa, ole kestävä tunnustautumisessa Kristukseen ja Jumalan sanaan. Kestä myös kohdatessasi vastustusta ja kun itse saat kärsiä Kristuksen tähden. Ole uskollinen kuolemaan saakka niin minä annan sinulle elämän kruunun. Lupaus on voimassa: Ylipaimenen ilmestyessä saat kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
Piispanvihkimystä seuraavassa messussa saarnasi Walter Obare.
-Valta ja valtuutus eivät tule ihmisiltä. Se ei tule piispoilta. Ei tätä seurakuntaa kaitsevalta Ruotsin lähetyshiippakunnan piispa Olssonilta, eikä edes minulta, Kenian evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispalta. Ei, vallan on Jumala, Isä, antanut Pojalleen Jeesukselle Kristukselle, joka ristillä täytti lunastuksen ja on nyt ylösnoussut Herramme, Obare julisti.
- Elämme uuspakanuuden aikaa ja jopa kristillisissä kirkoissa koko vanha pakanallinen elämäntapa on esitelty uudestaan. Mitä se merkitsee, että pastori eroaa vaimostaan, jonka kanssa hänellä on lapsia, vain avioituakseen toisen miehen kanssa ja että homoseksuaalista elämäntapaa harjoittavia vihitään pyhään pappisvirkaan ja jopa piispoiksi?
- Herramme kaste- ja lähetyskäsky on enemmän kuin vain käsky. Se päättyy suureen siunaukseen, jonka Jeesus itse lupasi, ja hän ei voi valehdella. Hän sanoi: “Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Tiedän, että sinä joudut kestämään monia haasteita työssäsi piispana. Työskentelet uudelleen pakanallistuvan maailman keskellä ja maailmassa. Voimavarasi voivat olla riittämättömät sen pienen kirkon johtamiseen, jota kaitsemaan sinut on kutsuttu, mutta muista Herran sanat Juudan kuningaskunnalle Jesajan kautta: “Immanuel”, “Jumala kanssamme” Juuri hän lupaa sinulle läsnäolonsa siunauksen aikojen loppuun saakka.
Piispanvihkimyksen jälkeen nautituilta kirkkokahveilta siirryttiin kappelin salissa pidettävään päiväjuhlaan. Sen yhteydessä eri tahot esittivät onnittelunsa ja muistivat uutta piispaa. Lopuksi Matti Väisänen saattoi kansan kotimatkalle rohkaisevin sanoin.
- Kristus rakastaa meitä ja vyöttää meidät yhteen totuuden sanalla, jota meidän tulee noudattaa keskinäisessä rakkaudessa, kuten apostoli Paavali muistuttaa Efesolaiskirjeessä (4:1-6). Antaessaan meidän kokea sisältäpäin keskinäistä rakkautta ja ulkoapäin paineita Kristus pitää meidät entistä kuuliaisempina sanalleen ja lähempänä itseään ja myös toinen toisiamme.
- Voin vakuuttaa teille ystävät, että minua eivät ole vetäneet vanhoilla päivilläni teidän palvelijaksenne palkkaedut eikä kunnia, sillä tehtävästä, johon minut on tänään asetettu, ei makseta palkkaa lainkaan. Ja mitä kunniaan tulee, erilaiset erottamiset ja porttikiellot pitävät minut nöyränä, niin että olisin myös valmis kärsimään Kristuksen tähden hänen ruumiinsa, se on: kirkkonsa, hyväksi, Väisänen muistutti.
- Teidän palvelijaksenne minut on tuonut Kristuksen rakkaus, jota olen saanut runsain mitoin teidän kauttanne. Pysykäämme Kristuksessa – silloin Diabolos, erilleen heittäjä, ei voi meille mitään. Tänään voin sanoa apostoli Paavalin kanssa: "Minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön ja vastustajia on paljon" (1Kr 16:9).
Lähetyspiispa Arne Olssonin vihkipuhe on kokonaisuudessaan luettavissa täältä (pdf). Käännös Satu Savolainen
Kenian luterilaisen kirkon johtavan piispan Walter Obaren saarna on luettavissa täältä (pdf). Käännös Janne Koskela.
Piispa Matti Väisäsen kiitospuhe on luettavissa täältä (pdf).
Oma piispa Luther-säätiön pastoreille ja seurakunnille
Lauantai, 20 Maaliskuu 2010 14:44
Suomen Luther-säätiön seurakuntia ja papistoa palvelemaan vihitään lauantaina 20.3. oma piispa, rovasti, TT Matti Väisänen. Piispanvihkimyksen toimittaa Missionsprovinsenin piispa Arne Olsson avustajineen. Yhtenä vihkivistä piispoista on messussa saarnaava Kenian evankelis-luterilaisen kirkon johtava piispa Walter Obare.
Matti Väisänen vihitään Missionsprovinsenin (’Lähetysprovinssi’) piispaksi Suomeen – hän ei siis toimi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispana, vaan Lähetysprovinssin piispana, jonka toiminta-alueena on Suomi. Piispa Väisäsen tehtävänä on Lähetysprovinssissa vihittyjen Luther-säätiön pastoreiden kaitseminen, uusien vihkiminen ja ympäri Suomea perustettujen jumalapalvelusseurakuntien tukeminen.
Kirkko olkoon kirkko
Missionsprovinsen (Lähetysprovinssi) on Ruotsissa syntynyt luterilainen kirkollinen rakenne, jonka päämääränä on Ruotsin ja Suomen ev.lut. kirkkojen traditiossa toimien tarjota ”hengellinen koti” niille seurakunnille ja pastoreille, jotka omien paikalliskirkkojensa liberalisoituessa ovat jääneet uskonkäsitystensä tähden kodittomiksi. Lähetysprovinssi nousi julkisuuteen Walter Obaren vihkiessä tammikuussa 2005 Arne Olssonin sen ensimmäiseksi piispaksi.
Suomen Luther-säätiölle Lähetysprovinssissa on vihitty kahdeksan pastoria. Vihittävät ovat olleet sellaisia teologeja, joita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat eivät suostu heidän teologisen linjansa tähden vihkimään pappisvirkaan. Oulun piispa Olavi Rimpiläisen eläkkeelle jäämisen jälkeen (2001) ne teologian maisterit, jotka eivät halua tehdä jumalanpalvelusyhteistyötä naispappien kanssa, eivät ole saaneet pappisvihkimystä Suomen ev-lut. kirkon piispoilta.
- On ollut vain luonnollinen askel saada Suomeen näille pastoreille heidän äidinkieltään puhuva piispa, joka voi myös vihkiä uusia paimenia, Luther-säätiön dekaani Juhana Pohjola toteaa.
- Matti Väisänen voi olla Raamatun sanalla rohkaisemassa laajemminkin monia ev.-lut. kirkon jäseniä, jotka eivät enää kuule nykyisiltä piispoiltamme sellaista Hyvän Paimen ääntä, jota voisi seurata.
- Juuri käyty arkkipiispanvaali osoitti, kuinka kirkon johto haluaa yhä selkeämmin tehdä kirkosta ympäröivän yhteiskunnan peilikuvan. Piispa Väisäsen johdolla Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelusseurakunnat tarjoavat Suomessa luterilaisen vaihtoehdon. Periaatteena sillä on: ”Kirkko olkoon kirkko!”, Pohjola kuvaa.
Piispa Matti Väisänen on tehnyt elämäntyönsä ns. viidenteen herätysliikkeeseen lukeutuvan Suomen evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen pääsihteerinä. Hän on tunnettu julistaja ja raamatunopettaja. Luther-säätiössä Väisänen on toiminut sen perustamisesta saakka säätiön hallituksen varapuheenjohtajana. Kirkon herätysliikkeiden parissa laajaa keskustelua herättäneet Matti Väisäsen kirjat ”Pyhä kaste Raamatussa” ja ”Pyhä kaste kirkossa” ovat myös Luther-säätiön kustantamia.
Suomen Luther-säätiö on vuonna 1999 perustettu säätiö, jonka tehtävänä on luterilaisen seurakuntaelämän tukeminen. Tällä hetkellä säätiön kautta 20 pastoria – osa palkattuja, osa oman toimensa ohessa toimivia – järjestävät jumalanpalveluksia 21 paikkakunnalla.
Andreas-yhteisö syntyi Kokkolaan
Tiistai, 02 Maaliskuu 2010 15:31
Kokkolaan syntyi uusi jumalanpalvelusyhteisö sunnuntaina 28.2.2010, kun ensimmäisenä adventtina vuonna 2007 alkanut Luther-säätiön messutoiminta Kokkolassa järjestäytyi.Uusi yhteisö sai nimekseen Andreas-yhteisö. Sen messut pidetään joka toinen sunnuntai klo 17 osoitteessa Pitkänsillankatu 17 B. Yhteisön paimenvastuussa jatkaa pastori Markus Pöyry.
JPAGE_CURRENT_OF_TOTAL
