Pastori Juhana Pohjola saa pitää pappisvirkansa

Tiistai, 14 Joulukuu 2010 15:25

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli oli antanut 12.10.2010 kurinpitoasiamiehelle tutkittavaksi onko pastori Juhana Pohjola syyllistynyt pappisviran vastaiseen toimintaan osallistuessaan avustajana Matti Väisäsen piispan virkaan vihkimyksessä. Kurinpitoasiamies Pentti Tuppurainen toteaa päätöksessään: "Asiassa ei ole osoitettu Pohjolan syyllistyneen sellaiseen toimintaan, joka osoittaisi hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina. Edellä olevan perusteella päätän olla nostamatta kurinpitomenettelyä pastori Pohjolaa vastaan." Ohesta voi lukea tarkemmin päätöksen perustelut ja Pohjolan kirjalliset vastaukset.

Liitteet:
Kurinpitoasiamiehen päätöksen perustelut
Tutkintapöytäkirja: Pohjolan vastaukset tutkinta-asiamiehelle

Luther-säätiölle uusi pastori Kokkolaan

Perjantai, 26 Marraskuu 2010 16:29

Kokkolassa kokoontuva Andreas-yhteisö saa uuden pastorin, kun Jani-Matti Ylilehto siunataan virkaan ensi sunnuntaina. Andreas-yhteisö on yksi Suomen Luther-säätiön yli kahdestakymmenestä jumalanpalvelusseurakunnasta. Se on järjestänyt jumalanpalveluksia Kokkolassa joka toinen sunnuntai vuodesta 2007 lähtien. Uuden pastorin myötä messuja vietetään nyt joka sunnuntai klo 11. Ylilehto vihittiin papiksi Helsingissä viime lokakuussa. Vihkimyksen toimitti Lähetysprovinssin piispa Matti Väisänen. Virkaanasettamisen toimittaa pastori Markus Pöyry sunnuntaina 28.11. klo 17 osoitteessa Pitkänsillankatu 17B. Tervetuloa!

Kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen

Lauantai, 13 Marraskuu 2010 22:21

Kirkolliskokouksen 12.11.2010 tekemää historiallista päätöstä antaa piispainkokoukselle tehtäväksi laatia rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta on ehditty luonnehtia reaalipoliittisena ja kirkon yhteyttä varjelevana kompromissina. Yhtäältä rukous homoparien kanssa ja puolesta on kirkon tunnustus ja kädenojennus seksuaalivähemmistölle. Toisaalta kieltäytyminen siunauskaavan tekemisestä tässä vaiheessa alleviivasi kristillisestä avioliittokäsityksestä huolestuneille sitä, ettei se ole avioliittoon verrattava toimitus. Piispat vetosivatkin sekä siunausta vaativille että rukouksenkin jyrkästi torjuville halua nöyrästi tulla vastaan ja vaalia haurasta yhteyttä. Näin monet näkivät konsensuspäätöksessä viisautta ja vastuullisuutta. Asetelma on  näyttäytynyt siten, että siunauksen puoltajat ovat rakkaudellisia ja suvaitsevaisia, mutta vastustajat kovia ja ylimielisiä. Tämä on kuitenkin harhakuvitelma. Äänin 78-30 hyväksyttyä päätöstä voi sen sijaan luonnehtia sanalla ylimielinen. Se on ylimielinen monessakin mielessä:


1. Pyhän Raamatun ilmoitukseen nähden

Kirkkojärjestyksen 1 § mukaan Suomen ev.lut. kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan. Raamatun opetus homoseksualismin harjoittamisesta on täysin selvä. Se jyrkästi torjutaan Jumalan tahdon vastaisena ja luonnottomana. (3. Moos. 18:22, 20:13; Tuom. 19:22-25; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9-10, 1. Tim. 1:10). On käsittämätöntä ylimielisyyttä ohittaa Raamatun selvät kohdat. Eihän tällöin sivuuteta ja vaienneta vain apostolien ja profeettojen ääntä vaan kolmiyhteisen Jumalan ääni.


2. Kirkon historian todistukseen nähden

Piispainkokouksen kannanotot homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on kirkossamme torjuttu selkeästi. Piispojen kannanotot ovat olleet yksiselitteiset. "Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisestä rappeutumisesta." (Ajankohtainen asia, 1966). "Kristinuskon historiassa homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti. Kirkon kielteisen asennoitumisen pohjimmaiset juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen käyttäytyminen selkeästi torjutaan. Homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään Raamatussa sekä luonnottomana että ennen kaikkea osana pakanuutta." (Kasvamaan yhdessä, 1984, vahvistettu 1993). Nämä todistukset ovat muutaman vuosikymmenen takaa. Puhumattakaan kirkon tuhatvuotisesta valtavasta todistuksen äänestä! Mistä tuli se valo niille 78 edustajalle, että he asettuivat, ei vain Suomen ev.lut. kirkon, vaan koko kirkon historian yksimielistä todistusta vastaan? Ovatko kaikki menneet sukupolvet todella olleet kirkossamme lähimmäisenrakkaudesta ja kaikkien ihmisten ihmisarvosta piittaamattomia?


3. Kirkon järjestysmuotoon nähden

Jos ja kun kerran kirkon päätösten tulee perustua Jumalan sanaan, niin kirkko-oikeudellisestikin kirkolliskokous ylitti valtuutuksensa. Ei Jumalan sanan totuuksista voi äänestää. Niihin tunnustaudutaan tai ne hylätään. Arkkipiispan ja puhemiesneuvoston päätös, että ponsi voitiin hyväksyä yksinkertaisella äänten enemmistöllä ilman ¾ määräenemmistöä, koska se ei muuttaisi kirkon oppia, on täysin kestämätön. Naispappeutta läpi ajettaessa kirkolliskokouksessa esitettiin ajatus, että koska kirkkolaissa ei erikseen mainittu, että vihittävien täytyy olla miehiä, voitaisiin vaikea asia ratkaista alkamalla vain vihkiä naisia ilman määräenemmistöpäätöstä. Tämä lakitekninen oikopolku torjuttiin, koska pitkä vallitseva käytäntö edusti laillisuutta, vaikka sitä ei olisikaan itsestäänselvyytenä kirjoitettu kirkkolakiin. Tarvittiin ¾ määräenemmistö. Perustellusti voidaan sanoa, että Suomen ev.lut. kirkossa homoseksuaalisuuden harjoittamista on pidetty syntinä. Kun kirkko päätti, että rekisteröityjen homoparien puolesta ja kanssa voi rukoilla kirkkotilassa, yhteisöllisesti ja heidät Herran siunauksella siunata, niin se samalla hyväksyy tämän yhdeksi kristilliseksi tavaksi elää parisuhteessa. Onhan aivan oikein 12.11. ehditty nimetä päiväksi, jolloin homoseksuaalisuuden harjoittaminen lakkasi olemasta syntiä Suomen ev.lut. kirkossa. Jos päätös ei ollut kirkon uskoa ja oppia koskeva, niin mikä sitten. Ylimielisyyden henki on aina myös laittomuuden henki!


4. Ekumeenisesti nähden

Suomen ev.lut kirkko ei ole mikään erillinen saareke luterilaisessa maailmassa eikä kristikunnassa laajemmin. Suomen ev.lut. kirkko astui eristäytymisen ja lahkoutumisen tielle, kun se vastoin kristikunnan suurta yksimielisyyttä hyväksyi homoseksuaalisen elämänmuodon. Eikö ole aika suurta ylimielisyyttä ajatella, että Suomen ev.lut kirkko edustaisi sitä ekumeenisen liikkeen pientä etujoukkoa, joka osoittaa muille uuden ja oikean tavan ilmaista kirkossa ihmisarvoa ja lähimmäisenrakkautta. Eikö homoseksuaalisten suhteiden hyväksyneiden Ruotsin kirkon ja muutaman muun länsimaisen kirkon esimerkki kerro toista, hengellisen identiteetin liukenemisen ja jäsenkadon surullista kieltä?


5. Kirkon jäsenkuntaan nähden

Kirkon jäsenellä on oikeus odottaa ja saada kirkon tunnustuksen mukaista opetusta. Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaiset päätökset eivät ole kirkolliskokoukselta jokin hyväntahdon ele. Nyt tehty päätös on petos kirkon uskoon sitoutuneita jäseniä kohtaan. Heidät on ylimielisesti sivuutettu. Ensinnäkin heidät on hengellisesti jätetty raamatullisen ihmis- ja avioliittokäsityksen kanssa muukalaisiksi omassa kirkossaan. Toiseksi piispojen selvitys kirkolliskokouksen päätöksestä on ylimielinen, koska se aliarvioi maallikkojen ymmärrystä hengellisistä asioista. Piispojen sanakikkailu rukouksen ja siunauksen merkityksen suurella eroavaisuudella loukkaa niin homoliittojen kirkollista hyväksymistä ajavia kuin sitä vastustavia. Kolmanneksi on naiivia ajatella, etteikö tehdyllä päätöksellä olisi seurauksia kirkon yhtenäisyydelle. Monet kirkon uskoon sitoutuneet ja kirkon puolesta paljon rukoilleet eroavat sen jäsenyydestä. Joka tapauksessa itsenäisten jumalanpalvelusseurakuntien syntyminen kirkon valtarakenteiden ulkopuolelle kiihtyy entisestään.


6. Homoseksuaalisten kiusausten kanssa kilvoitteleviin nähden

Miten kirkolliskokouksen päätös huomioi ne monet homoseksuaalisten taipumustensa kanssa kamppailevat kristityt, jotka kilvoitellen haluavat seurata Jumalan sanaa? Minkä viestin se lähetti niille, jotka rukoillen pyytävät Jumalalta voimaa pidättyvyyteen? Eikö päätöksen viesti ole ylimielisyydessään selvä: Kilvoittelusi on turhaa, toteuta vastuullisesti parisuhteessa haluasi, niin kyllä kirkko hyväksyy sen ja rukoilee puolestasi.


7. Parisuhteensa rekisteröineiden ja sille rukousta pyytäviin nähden

Eikö näille kirkolliskokous kuitenkin juuri halunnut antaa nöyrästi tukensa? Valitettavasti juuri parisuhteensa rekisteröineille ja sille rukousta pyytäviin nähden oltiin kaikista ylimielisimpiä ja rakkaudettomimpia. Heille kirkolliskokous lupasi sellaista, mitä sillä ei ole valta antaa: Jumalan sanasta nousevaa rukousta, jonka Jumala mielellään kuulee. Eihän rukous ole vain jotakin huulten liikuttelua ja hyvien toiveiden sanoittamista. Se on Jumalan lahja. Hänen sanansa lupauksiin saamme tarttua ja niiden perusteella Jeesuksen nimessä, Pyhässä Hengessä anoa ja pyytää. Kun Jumalan sana ei tunnusta homoseksuaalista suhdetta, niin ei sellaisen parisuhteen puolesta lausuttua rukoustakaan Jumala kuule. Päinvastoin, joka rukoilee sen puolesta, rikkoo Jumalan II käskyä vastaan: Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Ylimielisintä ja rakkaudettominta rukouksia laativien ja käyttävien piispojen ja pastoreiden toiminnassa on se, että II käskyn vastaisesti rukoilevat pettävät Jumalan nimen avulla rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä. Sen sijaan, että kutsuisivat heitä hylkäämään Jumalan tahdon vastaisen elämänsä, uskomaan Kristuksen nimessä kaikki syntinsä anteeksi ja rukoilemaan Pyhän Hengen uudistavaa läsnäoloa heidän elämäänsä, he Jumalan nimessä jättävät nämä ihmiset petolliseen väärään rauhaan. Se on hengellistä julmuutta, josta lähimmäisenrakkaus ja toisen ihmisen kunnioitus on kaukana.

Juhana Pohjola

Suomen Luther-säätiön dekaani

Miten Luther-säätiön seurakunnat syntyvät ja kuinka säätiön talous rakentuu?

Perjantai, 12 Marraskuu 2010 22:39

Suomen Luther-säätiön toiminta on herättänyt paljon kyselyä - voittopuolisesti positiivista, ystävällistä uteliaisuutta työtämme kohtaan. Miten Luther-säätiön seurakunnat syntyvät? Millä tapaa Luther-säätiön työ rahoitetaan? Näihin käytännöllisiin seikkoihin liittyviin kysymyksiin vastataan täällä (miten seurakunnat syntyvät) ja täällä (miten toimintamme rahoitetaan).

Päätös rukoushetkestä on jälleen uusi syy rakentaa itsenäistä luterilaista lähetyshiippakuntaa

Perjantai, 12 Marraskuu 2010 12:15

Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokous päätti 12.11.2010 äänin 78-30 antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia pastoraaliset toimintaohjeet rukoukseksi parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta. Vaikka kirkolliskokouksen päätöksen perusteissa korostettiin, että "kirkon uskon mukaan avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden miehen ja yhden naisen liitto", päätös merkitsee kristillisen avioliittokäsityksen murentamista. Vaikka perusteluissa painotettiin, että "tässä tilanteessa on mahdotonta löytää parisuhteen siunaamiselle sellaisia teologisia perusteluja, joista voisi syntyä riittävä yksimielisyys oman kirkkomme sisällä", päätös merkitsi kirkon virallista kannanottoa homosuhteissa elämisen puolesta. Suomen ev.lut. kirkon päätöksen mukaan on Jumalan mielen mukaista ja kristillistä elää rekisteröidyssä parisuhteessa, koska parisuhteen puolesta voi ja tulee nyt piispojen ohjaamana rukoilla. Vastoin Raamattua ja kirkon tuhatvuotista opetusta Suomen ev.lut. kirkko ei pidä homoseksuaalisuuden harjoittamista Jumalan tahdon vastaisena ja syntinä. Kun päätös rukoushetkestä on nyt hyväksytty, on loogista siirtymäajan jälkeen tehdä siitä myös virallinen kaava.

On selvää, että kirkko on kutsuttu rukoilemaan ja tukemaan homoseksuaalisissa kiusauksissa elävien ihmisten kanssa ja puolesta, mutta ei sen elämäntavan ja harjoittamisen puolesta, vaan rukoilemaan Jumalan uudistavan armon läsnäoloa ja pidättyvyyden lahjaa. Aivan kuten kirkolla ei ole valta siunata, vaan Jumala yksin on siunauksen antaja, kirkolla ei ole oikeutta pyytäen rukoilla sitä, mitä Jumala ei ensin ole luvannut antaa. Rukous voi nousta vain Jumalan lupauksen sanasta. Raamatussa ei ole yhtään lupausta samaa sukupuolta olevien rekisteröidylle parisuhteelle. Mitä kirkko voi siis tällaiselle parisuhteelle edes rukoilla? Sen sijaan sieltä löytyy vakavia varoituksia niin suolansa menettävälle kirkolle kuin Jumalan luomisjärjestyksen ja tahdon vastaiselle elämälle.

Luterilainen kirkko on aina mieltänyt itsensä sanan kirkoksi. Suomen ev.lut. kirkko on päätöksellään ottanut jälleen askeleen poispäin Jumalan ilmoitussanasta ja tunnustusperustastaan. Samalla päätös rukoushetkestä on jälleen uusi syy entistä ponnekkaammin jatkaa 10 vuotta sitten alkanutta hanketta rakentaa itsenäistä Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen perustuvaa lähetyshiippakuntaa, joka on kirkon valtakoneistosta riippumaton.

 

Matti Väisänen

piispa

Onko kristillinen avioliittokäsitys jo ääri-ilmiö?

Tiistai, 19 Lokakuu 2010 22:07

Onko kristillinen avioliittokäsitys jo ääri-ilmiö?

Viimeisen viikon aikana Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on koettu vertaansa vailla oleva kirkostaeroamisaalto. Sen käynnisti tiistaina 12.10. TV2:n keskusteluillassa käyty debatti homoseksuaalisuudesta, ja aiheeseen liittyvä runsas lehtikirjoittelu seuraavina päivinä on osaltaan ylläpitänyt ja kiihdyttänyt eroamista. Tiedotusvälineiden huomion keskipisteeseen joutuneen Päivi Räsäsen kanssa on riepoteltu myös ääriliikkeeksi nimettyä Suomen Luther-säätiötä, minkä tähden on paikallaan tuoda esiin muutamia asioita.

Tuskin kukaan ohjelmassa esiintyneistä osasi arvata, että keskustelussa esitetyt mielipiteet aloittaisivat tällaisen marssin ulos kirkosta. Reaktion voimakkuus on yllättävää etenkin siksi, että itse keskustelussa ei lausuttu mitään erityisen uusia tai ennenkuulumattomia mielipiteitä. Sekä homoliittoja puoltavalla että vastustavalla kannalla olevat toivat esiin suunnilleen samoja asioita kuin samantapaisissa keskusteluissa on jo vuosien ajan esitetty. Taitaa pikemminkin olla niin, että nyt alkaneessa eroliikkeessä kirkkoon vuosien varrella pettyneiden ihmisten turhautuminen purkautuu. Kirkon teologinen epäselvyys vieraannuttaa sekä niitä kirkon jäseniä, jotka toivovat pikaista homoseksuaalisten parisuhteiden siunaamista, että niitä, jotka tahtovat pitäytyä klassiseen kristilliseen käsitykseen luomisesta, seksuaalisuudesta ja avioliitosta.

Näyttää siltä, että uskonnollinen suvaitsemattomuus on Suomessa lisääntynyt. Viimeisen viikon aikana monet Raamattuun perinteisellä tavalla pitäytyvät kristityt ovat kokeneet joutuneensa halveksunnan, pilkan ja jopa aggressiivisten vihanpurkausten kohteeksi. Käsitykset, joihin on kirkossa lujasti pitäydytty ja jotka yhteiskunnassakin enemmistö on tunnustanut hyviksi perhearvoiksi, ja joita yhäkin merkittävä osa kansastamme puoltaa, leimataan julkisuudessa sokeaksi fundamentalismiksi. Kun äärimmäisestä tulee tavallista, tavallisesta tulee äärimmäistä. Yhä nytkin suuri osa maailman luterilaisista kirkoista, sekä vaikkapa oman maamme ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko jakavat samanlaisen ihmis- ja avioliittokäsityksen, kuin mediassa kritiikkiä saanut perinteinen kristillinen kanta. Ovatko ne seuraavana tulilinjalla?

Kirkon hyvinvointi voi pitkällä aikavälillä perustua yksinomaan kirkon sanomaan, joka taas perustuu Pyhään Raamattuun. Ellei Suomen evankelis-luterilainen kirkko palaa tässä asiassa juurilleen, sen edessä on väistämättä asteittaisen rapistumisen tie. Kirkosta eroamista ei voida pysäyttää kirkon sanomaa laimentamalla. Kirkko tuomitaan lopulta Jumalan, ei kansan edessä. Siltä kysytään uskollisuutta, ei kannatuslukuja. Raamatusta etääntyvä kirkko ei kiinnosta sen enempää liberaaleja kuin konservatiivejakaan, sillä sellaisella kirkolla ei lopulta ole mitään sanottavaa. Kirkko olkoon kirkko.

 

Raimo Savolainen, Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Juhana Pohjola, Suomen Luther-säätiön dekaani

Kuvia ja video pappisvihkimyksestä

Lauantai, 02 Lokakuu 2010 00:00

 

Lauantaina 2.10.2010 klo 11 alkaneessa vihkimysjumalanpalveluksessa Ruotsin ja Suomen Lähetysprovinssin (Missionsprovinsen i Sverige och Finland) piispa Matti Väisänen vihki  neljä pastoria Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöjen palvelukseen. Tähän mennessä Ruotsissa pidetyissä vihkimyksissä on vihitty kahdeksan pappia Suomeen. Tämän lauantain vihkimys on ensimmäinen Lähetysprovinssin vihkimys Suomessa.

Neljä vihittävää työllistyvät eri puolille Suomea Luther-säätiön yhteisöjen paimeniksi. Sami Liukkonen suuntaa Mikkelissä toimivan Tiitus-yhteisön palvelukseen, Jani-Matti Ylilehdon kutsuvana seurakuntana on Kokkolassa kokoontuva Andreas-yhteisö, Markus Niemisestä tulee hämeenlinnalaisen Matteus-yhteisön paimen ja Eero Pihlavan asemapaikaksi tulee Helsingissä toimiva Markus-yhteisö. Vastavihityillä pastoreilla ei ole virkamiesoikeuksia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kuitenkin heidän työnkuvansa tulee olemaan normaalia papintyötä: saarnaamista, jumalanpalveluksen toimittamista, sielunhoitoa ja kirkollisia toimituksia.

Pyhän Sydämen kappelissa pidetty vihkimysmessu keräsi paikalle melkein 400 kirkkovierasta ympäri Suomea. Vihkisaarnassaan Piispa Väisänen kuvasi apostoli Pietarin elämää muistuttaakseen vihittäviä siitä, kuinka pastorinvirka ei perustu viranhoitajien omaan erinomaisuuteen, vaan Kristuksen armoon.

-          Pappeina teidän elämänne tulee olla Kristuksen seuraamista. Hänen kanssaan matkatessanne te vähenette ja Kristus kasvaa.

-          Työ, johon teidät vihitään, on Kristuksen. Teidän osuutenne tässä kaikessa on olla Kristuksen käytettävänä - ja senkin teissä on vaikuttanut Kristus, Piispa Väisänen muistutti.

Jumalanpalveluksen jälkeen pidetyssä juhlassa tervehdyksensä toivat muun muassa pastori Johan Helkkula Paavalin Synodi ry:n puolesta ja pastori David Jackson Englannin evankelis-luterilaisen kirkon puolesta. Vihittyjen pastorien edustajana puheenvuoron käytti Jani-Matti Ylilehto.

-          Tämänpäiväinen juhla ei kuitenkaan ole ensi sijassa pastorien juhla, vaan seurakuntien juhla, seurakuntalaisten juhla, Ylilehto totesi.

 

Katso tästä linkistä video pappisvihkimyksestä.

 

 

Piispa Väisänen vihkii ensimmäiset papit

Tiistai, 28 Syyskuu 2010 16:48

Ruotsin ja Suomen lähetysprovinssin (Missionsprovinsen i Sverige och Finland) piispa Matti Väisänen vihkii Pyhän Sydämen kappelissa 2.10.2010 papeiksi neljä miestä Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöjen palvelukseen.

Vihittävistä Sami Liukkonen on kutsuttu palvelemaan Tiitus-yhteisöä Mikkelissä, Eero Pihlava Markus-yhteisöä Helsingissä, Markus Niemisestä tulee Hämeenlinnan Matteus-yhteisön pastori ja Jani-Matti Ylilehdon kutsujana on Andreas-yhteisö Kokkolassa. Tämän jälkeen Luther-säätiöllä on yhteensä 15 työsuhteessa olevaa pastoria useiden oman toimensa ohella seurakuntaa palvelevien pappien lisäksi.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat linjanneet, että vain alttariyhteistyötä naispappien kanssa tekevät teologit saavat kirkossa pappisvihkimyksen. Naispappeudesta kirkon linjan kanssa eri mieltä olevien kohdalla Oulun piispa Olavi Rimpiläisen eläkkeelle jääminen vuonna 2000 merkitsi käytännössä virkatien nousemista pystyyn, "ordinaatiosulkua". Lokakuussa toimitettava pappisvihkimys on siis Suomessa ensimmäinen vihkimys kymmeneen vuoteen, jossa kirkon perinteisen teologian mukaisesti toimivia teologeja vihitään papeiksi.

Nyt suoritettava vihkimys tapahtuu Pyhän Sydämen kappelissa os. Kirstinkatu 1, Helsinki, 2.10. klo 11.00 alkaen. Vihkimysjumalanpalveluksen jälkeen on mahdollisuus nauttia kirkkokahvit (5€) ja osallistua päiväjuhlaan. Yhteisöjen väki ja yleensä kaikki Luther-säätiön työn ystävät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan yhdessä rukouksin saattamaan neljää pappiskandidaattia viranhoidon alkuun.

Vihi papit, Herra, meille, uskolliset paimenet, jotka käyvät edellämme, tuovat armon uutiset. Kutsumuksen heille annat, itse heitä ohjaat, kannat. (VK 250:3)

Piispa Väisänen pyytää oikaisua tuomiokapitulin päätökseen

Maanantai, 13 Syyskuu 2010 13:33

Piispa Matti Väisänen on lähettänyt oikaisupyynnön Tampereen tuomiokapitulille koskien hänen pappisvirasta erottamistaan. Väisänen pyytää tuomiokapitulia käsittelemään asian uudelleen. Tarkemmin asiasta voi lukea oheisesta tiedotteesta. Tuomiokapitulille lähetetty oikaisupyyntö on kokonaisuudessaan luettavissa täältä. Oikaisupyyntöön liittyy TT Anssi Simojoen täydennetty artikkeli Kirkon hätätilaoikeudesta.

Lähetysprovinssin ensimmäinen pappisvihkimys Suomessa

Keskiviikko, 08 Syyskuu 2010 13:23

Piispa Matti Väisänen avustajineen vihkii neljä Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelusseurakuntien kutsumaa nuorta miestä paimenvirkaan. Markus Nieminen tulee Hämeenlinnan Matteus-yhteisön paimeneksi, Eero Pihlava Helsingin Markus-yhteisöön, Jani-Matti Ylilehto Kokkolan Andreas-yhteisöön ja Sami Liukkonen Mikkelin Tiitus-yhteisöön. Pappisvihkimys on lauantaina 2.10.2010 klo 11 Pyhän Sydämen kappelissa (Kirstinkatu 1). Tervetuloa!

Tarkemman kutsun voi lukea tästä.

Vihittäviä voi käydä onnittelemassa onnittelusivulla.

Piispa Matti Väisänen vierailee Kajaanissa ja Iisalmessa

Tiistai, 31 Elokuu 2010 11:32

Helsingissä tämän vuoden maaliskuussa vihitty Ruotsin ja Suomen Lähetysprovinssin piispa Matti Väisänen tekee seurakuntavierailut Kajaanissa toimivaan Suomen Luther-säätiön Filippus-yhteisöön sekä Iisalmen jumalanpalvelusyhteisöön. Messut, joissa piispa Matti Väisänen saarnaa, pidetään sunnuntaina 5.9. Adventtikirkkojen tiloissa. Kajaanissa messu osoitteessa Väinämöisenkatu 13, klo 11 ja Iisalmessa Satamakatu 5:ssä klo 17.

- Kajaanissa olen vieraillut elämäni aikana lukuisia kertoja. Myös Iisalmi on minulle erittäin tuttu paikka. Vierailuni aikana minun on tarkoitus tutustua työmme ystäviin Kainuussa ja Iisalmen seudulla. Toimenkuvaanihan kuuluu toimia Suomen Luther-säätiön seurakuntien ja pastorien piispana, Matti Väisänen kertoo.

Suomen Luther-säätiö rakentaa Suomen ev.lut. kirkon sisällä jumalanpalvelusyhteisöjä. Säätiöllä on tällä hetkellä 21 yhteisöä, joita palvelee 20 pastoria. Luther-säätiö on perustettu vuonna 1999 levittämään evankeliumia Kristuksesta. Sen toiminta perustuu Raamattuun ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan piispanmessuja.

Bishop Väisänen defrocked

Perjantai, 13 Elokuu 2010 12:54

Bishop Matti Väisänen of Luther Foundation Finland (LFF), the Finnish partner to Mission Province in Sweden and Finland, was defrocked on Wednesday 08/11 by the Cathedral Chapter of Tampere Diocese led by Bishop Matti Repo. The basis of defrocking was the episcopal ordination of Väisänen in last March. Prior to this, Väisänen had served as a pastor in the Evangelical-Lutheran Church of Finland for 46 years, and is a well-known figure in the confessional movement inside the Finnish national church.

Väisänen was called to serve as a bishop in the Mission Province, the care of Finnish pastors and congregations as his primary task. Luther Foundation and Mission Province are reacting to the rapidly increasing liberalism and secularism inside the Scandinavian established churches, the key issues being the ordination of women and - lately - blessing of the same-sex partnerships. For already ten years, it has been practically impossible for candidates refusing to accept female clergy to receive ordination into the pastoral office, while the members of the church with similar conviction find it increasingly difficult to find places to worship in anymore. Luther Foundation has countered this problem by calling and ordaining its own pastors via Mission Province, assigning them with the task of serving new congregations in Finland. Neither these pastors nor the congregations they serve are recognized by the established church.

Attached below are Matti Väisänen's response to the Cathedral Chapter as well as LFF's response concerning the defrocking of its Bishop.

Matti_Vaisanen_responds_to_Cathedral_Chapter.pdf

The_flock_suffers_when_its_shepherd_is_attacked.pdf

Kummallista - Perspektiivejä kirkolliseen debattiin

Torstai, 12 Elokuu 2010 10:28

Kummallista...

A) Kuinka joku vielä 20 vuotta...

B) Kuinka joku vielä 2000 vuotta...

A) ... kirkolliskokouksen demokraattisen päätöksen jälkeen...

B) ... Kirkon yhteisen Raamatusta nousevan historian jälkeen

A) ... tietäen, että kansa voi jättää kirkon ...

B) ... tietäen, että Herra itse voi jättää kirkon...

A) ... ja kirkko voi menettää myös valtiovallan siunauksen...

B) ... ja kirkko voi menettää Jumalan siunauksen...

A) ... ja miten kirkon taloudelle ja tulevaisuudelle sitten käy...

B) ... ja miten kirkon taloudelle ja tulevaisuudelle sitten käy...

A) ... kun kaikki vastustus kuitenkin perustuu vain Raamatun tulkintaan...

B) ... kun kaikki vastustus kuitenkin perustuu vain Raamatun tulkintaan...

A) ... jota kannnattaa kirkon pieni vähemmistö...

B) ... jota kannattaa kristikunnan ja sen historian pieni vähemmistö...

A) ... voi ajatella tuolla tavalla ja vielä itsepintaisesti hankaloittaa toisten elämää...

B) ... voi ajatella tuolla tavoin ja vielä itsepintaisesti hankaloittaa toisten elämää...

A) ... kun helpompaa ja rehellisempää olisi vain jättää kirkko ja perustaa uusi...

B) ... kun helpompaa ja rehellisempää olisi vain jättää kirkko ja perustaa uusi...

A) ... niin kyllä kamalan kummalista, miksi ne eivät tee oikeita johtopäätöksiä.

B) ... niin kyllä kamalan kummallista, miksi ne eivät tee oikeita johtopäätöksiä.

Suomen Luther-säätiö: Laumaan sattuu kun paimenta lyödään!

Keskiviikko, 11 Elokuu 2010 17:04

Tampereen tuomiokapitulin päätös erottaa Matti Väisänen pappisvirasta on väärä ja kirkon tunnustuksen vastainen.

Matti Väisänen on toiminut pappina 46 vuotta - hänet on tultu tuntemaan syvällisenä Raamatun opettajana, julistajana ja sielunhoitajana. Hän ei ole opetuksellaan eikä elämällään rikkonut pappisvalaansa vastaan.

Piispa Matti Väisänen nauttii Luther-säätiön pastoreiden ja seurakuntalaisten - sekä laajemmin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten ja viranhaltijoiden - parissa syvää luottamusta, eikä kapitulin päätös horjuta tätä, päinvastoin.

Kapitulin päätös osoittaa, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei - toisin kuin kapitulin päätöksessä väitetään - "elä normaaliolosuhteissa". Luther-säätiön toiminnan oikeutus perustuu kirkossa vallitsevaan hengelliseen hätätilaan, jossa kirkon elämän ydin - kirkon usko - on hajoamassa.

Kirkon johto syventää entisestään kuilua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallintoelinten ja Suomen Luther-säätiön sekä muiden kirkon hengellisestä tilasta huolestuneiden kristittyjen välillä. Kirkkokansan epäluottamus kansankirkon piispojen hengelliseen kaitsentaan ja tuomiokapitulien päätösten oikeudenmukaisuuteen kasvaa, kun samaan aikaan kirkon piispakunnassa ja muissa viroissa - valituksista huolimatta - toimii lukuisia kirkon pääuskonkappaleita kieltäviä julistajia. Ainoastaan Väisästä syytetään "pappisvalan rikkomisesta". Tämä pakottaa kysymään: onko ainoa kirkon viranhaltijoilta vaadittu seikka enää piispojen vallan kyseenalaistamaton hyväksyminen?

Miten tästä eteenpäin? Matti Väisänen on yhä meidän piispamme. Jatkamme luottavaisin mielin hänen kaitsennassaan kirkkomme tunnustuksen mukaisten jumalanpalvelusseurakuntien rakennustyössä.

Raimo Savolainen, Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Juhana Pohjola, Suomen Luther-säätiön dekaani

Tampereen tuomiokapituli erotti piispa Matti Väisäsen pappisvirasta

Keskiviikko, 11 Elokuu 2010 14:32

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli määräsi TT, piispa Matti Väisäsen menettämään pappisoikeutensa 11.8.2010. Piispa Matti Väisänen toimii Suomessa ja Ruotsissa toimivan Missionsprovinsenin piispana.

Ohessa piispa Väisäsen vastaus tuomiokapitulille ja perustelut piispanvihkimykseen johtaneista syistä. Selitys_tuomiokapitulille_27.7.2010.pdf

Vastineeseen liitetty TT Anssi Simojoen lausunto kirkon hätätilaoikeudesta. Kirkon_hatatilaoikeus.pdf

Martti Lutherin I Mooseksen kirjan selitys kokonaisuutena julkaistu

Perjantai, 21 Tou 2010 15:04

Suomen Luther-säätiö on julkaissut viimeisen osan Martti Lutherin I Mooseksen kirjan selityksestä, luvut 41-50. Nyt uskonpuhdistajan hengellinen testamentti on ensi kertaa kokonaan saatavana suomeksi. Professori Heikki Koskenniemi on kääntänyt tämän kuusiosaisen Genesis-kommentaarin.

Kirjaa voi tilata ovh hintaan 49 € + postituskulut. Koko kuusiosaisen sarjan voi tilata yhteishintaan 175 € + postituskulut. Tilaukset ja tiedustelut osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai numeroon 050 5225 855.

Piispa Matti Väisänen vierailee ensimmäisenä Tampereella

Keskiviikko, 12 Tou 2010 12:27

Suomessa vihitty Ruotsin Missionsprovinsenin piispa Matti Väisänen tekee ensimmäisen seurakuntavierailunsa Tampereella toimivaan Suomen Luther-säätiön Johannes-yhteisöön. Piispanmessu pidetään sunnuntaina 16.5. klo 11 Adventtikirkon tiloissa, osoitteessa Ilomäentie 5.

Matti Väisänen vihittiin Ruotsin Missionsprovinsenin piispaksi Helsingissä viime maaliskuussa. Hänen tehtäviinsä kuuluu toimia Suomen Luther-säätiön seurakuntien ja pastorien piispana.

- Keväinen Tampere on erittäin kaunis kaupunki, jossa minulla on runsaasti tuttuja jo vuosikymmenien takaa, joten tulen sinne mielelläni, sanoo Väisänen.

- Vierailuni tarkoituksena on tutustua lisää Johannes-yhteisön seurakuntalaisiin ja keskustella heidän kanssaan viimeaikaisista kirkollisista tapahtumista.

Luther-säätiön työnäkynä on rakentaa Suomen ev.lut. kirkon sisällä jumalanpalvelusyhteisöjä. Säätiöllä on tällä hetkellä 21 yhteisöä, joita palvelee 20 pastoria. Luther-säätiö on perustettu vuonna 1999 levittämään evankeliumia Kristuksesta. Sen toiminta perustuu Raamattuun ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan piispanmessua.

Lasse Marjokorven puhe kirkolliskokouksessa samaa sukupuolta olevien parien suhteiden siunaamisesta

Keskiviikko, 05 Tou 2010 14:55

Kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra Lasse Marjokorven luvalla hänen kirkolliskokouksessa pitämänsä puhe julkaistaan nyt Suomen Luther-säätiön uutisten joukossa. Puhe on pidetty kirkolliskokouksen täysistunnossa 3.5. 2010 klo 12:45 alkaen.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010)

 

Kunnianarvoisa arkkipiispa, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä käsiteltävässä asiassa on kysymys ennen muuta etiikasta eli siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Kirkossamme on 80-luvulla kehitetty erikoinen instrumentti, kristinuskon jakaminen kahteen koriin. Sen nojalla on rohjettu ruveta väittämään, ettei etiikka kuulu lainkaan kristinuskon opetuksen piiriin, vaan on jokaisen täysi-ikäisen ihmisen itse ratkaistava asia. Uskonasiat ovat pysyviä, etiikan asiat muuttuvia ja itse ratkaistavia. Tämän selvityksen esitöissä tämä jako on kiistetty muun muassa Antti Raunion, Olli Pekka Vainion ja Jouko Heikkisen artikkeleissa eikä sitä suomalaisen luterilaisuuden lisäksi tunnusteta missään muualla kristikunnassa, vähiten ortodoksisen ja roomalais-katolisen kirkon piirissä. Kysymyksessä on siis tarveharkintaan perustuva teologinen tuotos. Piispainkokous on kuitenkin osin rakentanut selvityksen tämän keksinnön varaan. Toki on niin, että esimerkiksi lääketieteen kehitys tuo eteemme joitakin uusia elämän kysymyksiä, joissa joudutaan pohtimaan esimerkiksi, mikä on sallittavaa ja mikä hylättävää puuttumista ihmisen fyysiseen olemukseen, kun tavoitteena on hänen terveytensä hoitaminen. Tämä verrattain kapea alue elämässä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nykyihmisellä olisi oikeus omalla järjellään ratkaista ovatko Jumalan käskyt tai hänen sanansa ilmoitus ihmiselämää koskien vielä voimassa. Puhuessaan avioliittoon liittyvistä asioista Paavali sanoo ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä, että joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka antaa teihin Pyhän Henkensä. Jeesuksen vuorisaarnassa antaman opetuksen mukaan luomisessa annettu laki pysyy, kunnes taivas ja maa katoavat. Vähä katekismuksen opetus ei myöskään ole käynyt mitenkään vanhanaikaiseksi. 

Siis keskustelussa etiikasta on pyritty irtautumaan luomiseen perustuvasta ihmiskuvasta. Selvitys luettelee tukun erilaisia perusteita, joiden nojalla kysymys homoseksuaalisuuden elämäntavan oikeutuksesta olisi ratkaistava. Selvityksen johtopäätösten mukaan kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yhteisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa varassa. Tällöin etiikka irtautuu siitä perustasta, joka ilmoitetaan jo Raamatun ensimmäisessä luvussa: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Kristillinen etiikka ei ole historian aikana vapaasti kehitettyä, kokemukseen perustuvaa, olkoonkin, että tieto siitä on saatu Jumalan sanan mukana vasta vähitellen. Kun Jumala loi ihmisen, syntyi myös tuo vastuusuhde Jumalaan, meidät on luotu hänen kuvakseen, hänen tahtonsa alaisiksi ja elämästämme vastuullisiksi Jumalan edessä tuomiolla. 

Kristillinen etiikka on suoraan yhteydessä Jumala-uskoon, kuten sen haihtuminen on ateismin seurausilmiö. Tämänhän Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa, kun hän sanoo, että "vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt". Hiukan myöhemmin: "Kun heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala on hylännyt heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia." Tämä kysymys ei koske vain jotakin pientä ihmisryhmää, vaan on kaikkien ihmisten kysymys koko ajan. Jos emme pidä kiinni Jumalan tuntemisesta, elämämme turmeltuu väistämättömästi tavalla tai toisella. Yhtenä tämän Jumalan hylkäämisen seurauksena mainitaan sitten suorasukaisesti homoseksuaaliset elämäntavat. Jos ne nyt hyväksytään, pitäisi kai hyväksyä sitten muitakin Roomalaiskirjeen 1. luvun luettelossa mainittuja asioita, kuten ahneus, murhanhimo ja petollisuus. 

Sitten toiseksi: kirkko ei voi edetä vastoin Jumalan sanaa. Selvityksessä on yritetty ratkaista ristiriita kristillisen kirkon opetuksen ja yhteiskunnallisen kehityksen välillä niin, että yhteiskunnan lainsäädäntö saa hegemonian kirkon opetuksessa. Tässä suhteessa selvityksen tulokset ovat hyvin kuvaavat. Kahdeksan vuoden työskentely asian parissa mietintöineen, maratonkeskusteluineen kirkolliskokouksessa, seminaarikuluineen, työryhmineen ja niiden tuottamine julkaisuineen, joista lopuksi on kehitetty tämä selvitys. Mitä se on saanut aikaan? Piispainkokous on tullut eteemme tyhjin käsin ja pyytää, että kirkolliskokous ryhtyisi toimenpiteisiin asian johdosta. Tosin siinä on mukana mielipidetiedustelua muistuttava kuuden vaihtoehdon ohjelma: vihitäänkö homoliittoon, siunataanko rekisteröidyt parit, pidetäänkö rukoushetki julkisesti parin puolesta, rukoillaanko kahden kesken heidän puolestaan vai molempien puolesta erikseen, rukoillaanko vain, että he tekisivät parannuksen vai rukoillaanko ollenkaan. Tällainen ei ole kirkon johtamista. Näin toimii postimyyntiketju. 

Mikä tästä kaikesta on tuloksena? Näin joudutaan sen ammottavan eettisen tyhjyyden eteen, johon moderni yhteiskunta on ajautunut, johon yleinen mielipide ja media yrittää löytää vastauksia ja vaipuu vain syvempään kurimukseen. Etiikan sysääminen yhteiskunnan haltuun toisaalta yhteiskunnan pelossa ja toisaalta sen suosion toivossa ei vie kirkon asioita mitenkään eteenpäin. Tuloksena on vain kirkon autonomisen aseman hävittäminen, josta näyttää tulevan vuosikymmenen suurin saavutus. Tässä kaikessa on kyse kristillisestä ihmiskuvasta luopumisesta, siitä, että ihmiseltä katoaa sielu, vastuullisuus Jumalan edessä, omatunto, joka on sidottu Jumalan sanaan. Nyt kirkkoa johdatetaan sen saman tyhjyyden eteen, missä yhteiskunta elää. Jopa saksalainen ateisti-filosofi Jürgen Habermas on joutunut sen myöntämään, kun hän on todennut, että julkisen vallan pitäisi edelleen pysyä neutraalina, mutta sen tulisi arvostaa myös uskonnollisia yhteisöjä niiden tarjoamien eettisten lähteiden vuoksi. Nyt kirkkomme on menettelemässä päinvastoin. Se on tekemässä julkisen vallan neutraaliudesta eettiset lähteet ja luopumassa kristinuskon erityislaadusta, joka on sen ainoa varsinainen kompetenssi, jos se pitäisi kiinni siitä. Tällä linjalla edettäessä on mahdollista päätyä sellaiseenkin epäjohdonmukaisuuteen, mihin selvitys päätyy olettaessaan, että rekisteröidyssä homosuhteessa elävä pappi ei voi siunata rekisteröityä parisuhdetta. 

Sitten vielä. Jos eettisten kysymysten ratkaiseminen kuuluu yhteiskunnalle eli yleiselle mielipiteelle, kuten maassamme yleisesti ajatellaan, ja lopulta se sitten kulkeutuu medialle, jonka hallussa on yleinen mielipide, niin ei suinkaan käy niin kuin nyt kirkossa kuvitellaan. Kirkkoa ei palkita median ylivallan alle taipumisesta, niin että ihmiset alkaisivat käydä kirkossa, liittyä siihen ja maksaa veroja, ja näin päästäisiin taas mukavaan konstantinolaiseen elämään, jossa hengellinen ja maallinen valta pitäisivät kekkereitä näennäisessä sovussa. Yleinen mielipide ei palkitse kirkkoa, vaikka se tekeytyisi miksi hyvänsä. Tähänkin selvitykseen on pujahtanut kysymys, onko esimerkiksi pyhäkouluissa tai rippikouluissa oikein tukea heteroseksuaalisen identiteetin kehittymistä. Kun tätä tietä edetään niin lopussa häämöttävät kristittyjen vainot. Totalitaarinen ateismi ei siedä sitä, että sen keskuudessa olisi vähemmistö, joka opettaisi ihmisille Jumalan sanan perusteella, että nyky-yhteiskunnan maallisten tarkoituksenmukaisuuksien vuoksi valitsema linja on väärä ja Jumalan tahdon vastainen. Nyt jo monet kristityt ovat joutuneet oikeudenkäynteihin, menettämään virkansa tai lehtien jatkuvan parjaamisen kohteeksi ilman omia ansioitaan. 

Kirkko, joka ulkoistaa etiikan itsensä ulkopuolelle, pääsee lopulta nauttimaan uskonnottoman yhteisön sille laatimasta kurista. Viime vuosisata näytti tämän järjestyksen Neuvostoliitossa ja Saksassa. Modernin ihmisen suuria erehdyksiä oli ajatus, että yhteiskunnan kehityksen voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä etiikasta. Selvityksessä lähdetään sille tielle, jossa ajatellaan, että pastoraalisen menettelyn voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä uskosta ja elämästä. Olemme saaneet nähdä jo esimakua siitä, millaisin perustein jälkikristillinen kulttuuri käy kristikunnan kimppuun. Tuloksena on, että yhteiskunnan valtaa totalitaarinen sekulaari etiikka. Jumalan asettamien rajojen rikkomista seuraa aina uusien rajojen rikkominen. Nytkin on jo ilmassa homoavioliiton laillistaminen. Perässä seuraavat eutanasia ja moniavioisuus. On mahdotonta tietääkään, mitä kaikkea vielä keksitään. Miten kuvittelette voivanne vastustaa homoavioliittoja, jos hyväksytte nyt esitetyn rukoushetken parisuhteiden puolesta? 

Kristikunta ei seuraa perässä tällä tiellä. Kirkon luopuessa kristinuskosta Jumalan kansa alkaa kasvaa sen muodollisten rakenteiden ulkopuolella tai ainakin niistä riippumatta niin kuin tosiasiallisesti käy jo laajalti meidän kirkossamme. Mikäli parisuhteiden siunaaminen hyväksytään tavalla tai toisella, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kristillinen kulttuuri katoaa. Kristinuskoa edeltänyt kreikkalainen kulttuuri, siis se muinainen, pääsee voitolle. Siihenhän kuului pederastia melkein luonnollisena ilmiönä. Välttämättä siitä ei ole kovin pitkä matka nyt suuresti paheksuttuun pedofiliaan. Luovuttaessa Raamatusta uskon ja elämän ylimpänä ohjeena tilalle tulee omalaatuinen ?homo mensura?-periaate. Sehän oli kreikkalaisen filosofi Protagoraksen kuuluisa lause: ihminen on kaiken mitta. Tämäntapaisia argumentteja kuulee jo nyt täällä kirkolliskokouksessakin, että jokaisella täytyy olla oikeus ihmisoikeuksien nojalla ratkaista kaikki elämään koskevat kysymykset. 

Selvityksessä todetaan, että piispainkokoukselle on yleistoimivalta antaa pastoraalisia ohjeita kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten asettamissa puitteissa. Se jatkaa, että yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä. Nyt ei ole olemassa kirkolliskokouksen päätöstä, jolla olisi avattu papin virka rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Samaten parisuhteen siunaamista ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa. Kummastakin asiasta olisi päätettävä 3/4:n enemmistöllä, koska ne ovat uskoon ja oppiin kuuluvia asioita. Piispainkokous seikkailee alueella, jolla sillä ei ole kestävää pohjaa. Se käy ilmi selvityksen sanamuodosta, jossa kirkolliskokousta suostutellaan luovuttamaan päätösvaltansa oppia ja uskoa koskevassa asiassa piispainkokouksella vain yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, kun asia on "enemmänkin pastoraalinen", kuten siinä sanotaan. Ikään kuin olisi kysymys vain käytännön järjestelyistä, vaikka kyseessä on asia, joka uhkaa esimerkiksi yhteyttämme suomalaisiin sisarkirkkoihin. Siis nyt aiotaan luoda naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken nimellä. Menettely on virheellinen alusta loppuun, koska se on Raamatun, tunnustuksen, kirkon tradition ja kristillisen etiikan vastainen. Se ei tee oikeutta myöskään kyseiselle parisuhteille, joille tarjotaan aidon Jumalan sanan sijasta väärennös avioliiton siunaamisesta. Kirkossa on aina vallinnut sellainen periaate, että lex credendi on sama kuin lex orandi - siis uskon laki on rukouksen laki. Emme voi pitää sellaisia rukoushetkiä, jotka ovat vastoin kristillistä uskoa ja Jumalan sanaa.

 

Olipa kerran... ja toisenkin

Torstai, 15 Huhtikuu 2010 10:31

OLIPA KERRAN … JA TOISENKIN

Olipa kerran kirkko, jonka sisälle syntyi liikehdintää. Kirkko itses­sään oli mahtava tekijä yhteis­kunnassa. Piispat saivat äänensä kuuluviin. Kirkon sisällä oli kuiten­kin tyytymättömyyttä. Osa seura­kuntien jäsenistä alkoi kokoontua omiin jumalanpalvelusyhteisöihin. Uusia syntyi ja jumalanpalvelusyh­teisöt tarvitsivat pappeja. Piispat kieltäytyivät vihkimästä pappeja uusille yhteisöille. Niinpä seura­kunnat kutsuivat omat pappinsa ja asettivat heidät virkoihinsa. Tuli myös tarve saada näille yhteisöille ja niiden papeille kaitsija. Niinpä eräs teologian tohtori, joka oli tarkasti perehtynyt sakramentti­teologiaan, vihittiin ja asetettiin piispaksi. Virallinen kirkko ei tie­tenkään hyväksynyt näitä pappeja ja piispaa oikeiksi sanan palveli­joiksi, vaan kutsui heitä valepa­peiksi ja valepiispaksi. Eiväthän he olleet vihityt virkoihinsa kirkon jär­jestyksen mukaan. Näitä pappeja seuraavat kristityt pitivät itseään oikeina Lutherin opin kannatta­jina. Jumalanpalvelusyhteisöistä kuului myös ääniä, joiden mukaan piispojen kannanotot poikkesivat siitä, mitä kristinuskossa on perin­teisesti opetettu. …

Edellä kuvattu ei ole tarkoitettu kuvaukseksi Suomen evankelis­luterilaisen kirkon nykytilasta ja Luther-säätiön jumalanpalvelus­yhteisöistä. Kyseessä ei ole Ruot­sissa toimitetut Missionprovinse­nin pappisvihkimykset. Yhtä vähän on kysymys kastekysymykseen syvästi perehtyneen tohtori Matti Väisäsen vihkimisestä jumalanpal­velusyhteisöjen piispaksi. Kuvaus on noin 500 vuoden takaisesta Saksasta, uskonpuhdistuksen ajalta.

Evankeliumin vapauttava saarna oli saanut liikehdintää aikaan Saksassa ja muualla Keski-Euroo­passa. Jumalan elävä sana synnytti ja hoiti Jumalan kansaa. Aina siellä missä on Jumalan sana, on myös Jumalan kansa. Tämä Jumalan kansa tarvitsi myös viran. Luther kirjoitti teoksessaan Kirkolliskokouksista ja kirkoista: “Viides kirkon ulkonainen tun­nusmerkki on siinä, että kirkko vihkii eli kutsuu toimiinsa kir­konpalvelijat, tahi että sillä on virkoja, jotka se täyttää. Sillä välttämättä täytyy olla piispoja ja pappeja eli saarnamiehiä, jotka sekä julkisesti että yksi­tyisesti toimittavat, tarjoavat ja antavat edellä mainittuja neljää asiaa (nim. Jumalan pyhän sanan saarnaa, kastetta, ehtoollista, käyttää avainten valtaa) tai py­hää toimitusta kirkon puolesta ja kirkon nimessä, sekä ennen kaikkea Kristuksen käskyn pe­rustuksella, kuten pyhä Paavali sanoo.”

Kun kirkon piispat eivät suostu­neet vihkimään pappeja näille yhteisöille, seurakunnat ottivat jumalallisen oikeuden nojalla piis­poille kuuluvan tehtävän itselleen. Lutherin neuvot böömiläisille veljille vuodelta 1523 ovat tästä hyvänä todistuksena. Antaessaan neuvoja Luther totesi: “Tässä et­siydymme kuitenkin puhtaaseen ja oikeaan kirkkojärjestykseen.” Böömiläisille veljille annetut neu­vot löytyvät myös oman kirkkom­me meitä sitovista tunnustuskir­joista. (Tunnustuskirjat Jyväskylä 990, s. 277)

Pian oltiin tilanteessa, jossa tarvit­tiin näille seurakunnille ja niiden kutsumille papeille kaitsija. Kun piispaa ei saatu kanonisen lain määräämän järjestyksen mukai­sesti, Luther vihki ja virkaan asetti kaksi piispaa: ehtoolliskysymyk­seen syvästi perehtyneen Niko­laus von Amsdorfin Naumburgin piispaksi 1542 ja ja Georg III von Anhaltin Merseburgin piispaksi kaksi vuotta myöhemmin. Toki nämä papit ja piispat olivat silloisen kirkollisen aatelin mu­kaan valepappeja ja valepiispoja. Mutta kristityille tilanne oli juuri päinvastainen. Virallisen kirkon papit ja piispat olivat menettäneet luottamuksensa. Kansa ei kuullut heidän suustaan evankeliumin vapauttavaa sanomaa. Nuo papit olivat menettäneet oikeutensa olla hengellisiä isiä siitä huolimatta että heitä kyllä kutsuttiin kauniilla nimellä isiksi (pater) koska he eivät enää ruokkineet Jumalan laumaa Jumalan sanalla.

Luther kirjoittaa tästä Isossa Ka­tekismuksessa: “Olemme siis ku­vailleet tämän käskyn yhteydessä kolmenlaisia isiä, ensiksi niitä, joiden lihaa ja verta me olemme, toiseksi isäntiä ja kolmanneksi maan isiä. Heidän lisäkseen on olemassa myös hengellisiä isiä, mutta he eivät ole sellaisia kuin paavikunnassa, missä kyllä suostutaan käyttämään isän nimeä, mutta ei toimittamaan isän virkaa. Hengellisiä isiä näet ovat vain ne, jotka hallitsevat ja johtavat meitä Jumalan sanalla.” Jumalan sanalla hallitseminen oli muuttunut hallitsemiseksi ka­nonisella lailla. Kirkon elämä oli muutettu kirkkojärjestykseksi ja kirkkojärjestys oli nostettu Juma­lan sanan yläpuolelle.

Kirkko-oikeus ja koko kirkollinen ajattelutapa tarvitsi perusteellisen puhdistuksen. Oikea teologia oli nostettava kirkko-oikeusajattelua korjaavaksi tekijäksi. Corpus Iuris Canonici -kokoelman polttaminen 10.12.1520 oli Lutherin näkyvä protesti kanonisen lain sisältämän väärää juridista ajattelutapaa vastaan. Kirkkoa tuli johtaa Raa­matusta nousevien teologisten periaatteiden mukaan.

Lutherin eräästä kirjeestä vuo­delta 1518 (Br. 1, 170) voimme lukea tuon ajan tilanteesta: “Olen vakuuttunut siitä, ettei kirkkoa koskaan voida uudistaa, ellemme pääse irti kanonisesta oikeudes­ta, paavien määräyksistä (dek­retaaleista), skolastisesta teolo­giasta, … ja jollemme me niiden sijaan saa jotakin muuta. Tämän vakaumukseni mukaisesti olen joutunut tilanteeseen, jossa päivisin rukoilen Herraa, että me niin pian kuin mahdollista ryh­tyisimme tutkimaan Raamattua ja kirkkoisien kirjoja niin tehok­kaasti kuin mahdollista.”

Reformaation kirkko-oikeudelli­nen perusratkaisu kiteytyi tun­nuslauseeksi: “Raamattu on jumalallinen oikeutemme”. Sen taustalla on Lutherin aneteesien selityksissä vuonna 1518 ilmais­tu selvä ohjelma. Sen mukaan kristitty ei voi mennä Raamattua pitemmälle (ultra sacram scriptu­ram) sillä pyhät kirjoitukset ovat varsinaisesti, nimenomaan ja yk­sinomaan (proprie) jumalallinen oikeus (ius divinum). Tämä edellä oleva periaate on myös nykyisen kirkkolakimme tunnustuspykälän lähtökohta. Lain ja oikeuden varjolla kirkon oma laki ja kirkon järjestys ja kir­kon toimet saadaan näyttämään aivan laillisilta. Mutta vastoin kirkkolain omaa varsinaista tar­koitusta.

Arto Seppänen,

Khra, TT ja OTT,

Utsjoki

Kirjoitus on julkaistu Sisarenpoika-lehdessä 1/2010

MIKSI LUTHER-SÄÄTIÖ EI OLE ERONNUT KIRKOSTA?

Maanantai, 12 Huhtikuu 2010 23:01

Harvoin kirkon johdon taholta kuullaan kehotusta erota kirkon jäsenyydestä - pikemminkin päinvastoin. Luther-säätiöstä puhuttaessa näin on kuitenkin jo vuosia ollut. Monet suoraan käskevät eroamaan, toiset vain hivenen häveliäämmin vihjaavat: "olisiko aika tehdä johtopäätökset?" Jotkut väestämme ovat jo eronneet, mutta yleistä lähtölaukausta ei ole annettu. Se kansanosa, joka yleensä tietää totuuden kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin, on keksinyt tukun selityksiä säätiön kummallisen sitkeälle kirkkoon jäämiselle.

1. selitys: Luther-säätiö pysyy kirkossa taloudellisen hyödyn ja kirkkotilojen tähden

Kirkollisveroon tottuneiden on vaikea ymmärtää, että vapaaehtoisuuteen perustuvalla varainhankinnalla voidaan koota seurakuntaelämän vaatimat varat ja pappien palkat. Näin LS:n kanssa kuitenkin on: emme saa senttiäkään Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta, eikä merten takaa saavu kultalasteja toimintaamme tukemaan. Seurakuntiemme rahoitus tulee työmme kannattajilta. Alkuvaiheessaan jotkin jumalanpalvelusyhteisöt saivat kokoontua paikallisseurakunnan tiloissa. Nykyään tätä mahdollisuutta ei missään enää ole, vaan ovatpa jotkin seurakuntayhtymät antaneet väellemme virallisen porttikiellon yhtymän tiloihin.

2. selitys: Luther-säätiön pysyminen kirkossa on vain pr-temppu

Ei kukaan nauti sylkykuppina olemisesta. Emme ole oma-aloitteisesti aloittaneet yhtäkään mediasodan kahnausta, vaikka emme ole kysyttäessä vaienneetkaan. Emme tavoittele "marttyyriuden kruunua". Jos se meistä olisi kiinni, eläisimme mieluusti rauhassa.

3. selitys: Luther-säätiöllä on loisen identiteetti - elääkseen sen täytyy parjata jotakuta

Kuka tahansa voi tulla jumalanpalveluksiimme arvioimaan, mikä rooli parjaamisella meidän julistuksessamme on. Jännitteitä kirkon johdon kanssa toki on, mutta meille ne eivät ole koossa pitävä tai eteenpäin vievä voima. Pastorimme pitävät kunnia-asianaan sitä, että saarnoissa ei keskitytä muiden kritisoimiseen, vaan saarnataan kulloinkin koolla olevalle seurakunnalle. Omien syntiemme tunnustamisessa on meille ihan tarpeeksi.

Miksi Luther-säätiön väki sitten ei ole vielä eronnut ja perustanut omaa uskonnollista yhdyskuntaansa?

Lähes kaikki seurakuntalaisemme ovat saaneet kasteen Suomen ev.lut. kirkon yhteyteen. Olemme saaneet kalleimman lahjan, jota kristityllä voi koskaan olla. Kaste myös velvoittaa meitä kantamaan huolta tästä kirkosta. Me emme kritisoi sitä sen vuoksi, että pitäisimme sitä halpana, vaan päinvastoin: puhumme kovin sanoin juuri sen kallisarvoisuuden tähden.

Kirkon usko ja oppi perustuu Pyhään Raamattuun, ja se on ilmaistu luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Meillä ei ole mitään tätä tunnustusta vastaan, vaan haluamme siihen sydämestämme liittyä. Valitettavasti Suomen ev.-lut. kirkon enemmistö ei enää tunnustaudu omaan oppi- ja oikeusperustaansa.

Kirkko käy läpi muutosta, jossa vieras loiseliö vähitellen ottaa valtaansa meille rakkaan kirkon, sen "äidin", joka meidätkin on Jumalan lapsiksi tehnyt. Jumala yksin ratkaisee, voiko kirkko vielä elpyä. Me tahdomme vaalia ja vahvistaa sitä hengellistä aarteistoa, "rakkaan äidin perintöä", joka kirkossamme vielä on.

Suurin kalleus on tietenkin kristikansa itse. Kirkon tilasta huolta kantavien joukko on paljon laajempi kuin Luther-säätiön kannattajakunta. Emme halua katkaista siteitä näihin seurakuntalaisiin ja kirkon työntekijöihin, vaan tukea ja rohkaista heitä.

Kriisi ei rajoitu enää riitelyyn yksittäiskysymyksistä – kuten naispappeudesta tai homoseksuaalisuudesta. Koko kirkon ydin on syöpymässä pois, ja enää kuoret pitävät sitä pystyssä. Teologisten perustelujen sijaan saamme vastaamme enää vain viranomaismantran: "kirkko, kirkko, kirkkolaki, kirkkolaki". Nyt jo kadunmieskin huomaa, ettei kansankirkossa kaikki ole kohdallaan - se on muuttumassa kirkosta yhteiskunnan uskontohuoltovirastoksi. Me Luther-säätiössä tahdomme rakentaa toisenlaista tulevaisuutta - kirkkoa, joka saa olla kirkko. Onko se mahdollista ev.lut. kirkossa?