Räiskimistä lipas tyhjänä
Keskiviikko, 31 Tammikuu 2007 02:00
Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Savolainen vastaa piispa RiekkisellePiispa Riekkinen on värikkäästi arvioinut 26.1. Savon Sanomissa Luther-säätiön pastori Kalle Väätäisen toimintaedellytyksiä, ampunut varmuuden vuoksi kaikkea liikkuvaa muttei lipas tyhjänä voinut osua mihinkään. Vaikka omien sanojensakin mukaan piispa ei tiedä kenelle Väätäinen vastaa tekemisestään, hän ilman tarkempia selvityksiä moukaroi nuorta pastoria. Piispa ei ole ollut yhteydessä pastoriin tai työantajaan Luther-säätiön hallitukseen.
Luther-säätiön toimintanäkynä on vuodesta 1999 ollut palkata pastoreita kirkon hengellisesti orvoiksi jättämille seurakuntalaisille, jotka haluavat saada evankeliumin lahjat Herran asetuksen mukaisesti. Koska nuorten miesten pysyminen uskollisena Raamatun sanalle ja kirkkomme oppitunnustukselle on johtanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kieltäytymiseen heidän vihkimiseen, on vihkimys toimitettu Ruotsin Lähetyshiippakunnassa. Siten piispa Arne Olsson on lähettänyt pastori Väätäisen työhön Suomeen ja Luther-säätiön Pietari-yhteisö on kutsunut ja asettanut hänet virkaan Kuopioon.
Luther-säätiön linja on alusta asti ollut, että Ruotsissa vihityt pastorit hoitavat Suomessa sanan ja sakramentin virkaa, ei valtion virkamiehenä, vaan kutsuttuina paimenina. Siksi Väätäinen on luterilainen pastori, vaikka ei olekaan Suomen ev.lut. kirkon pappi. Hän ei missään yhteydessä ole väittänyt olevansa Suomen ev.lut. kirkon pappi, ei liioin esiintynyt tai toiminut missään tilaisuudessa sellaisena. Väätäisellä ei ole aikomustakaan toimia virkavallan anastajana käyttämällä ev.lut. kirkolle annettuja virkamiesoikeuksia esim. avioliittoon vihkimyksessä tai kastetun rekisteröinnissä.
Herätysliikkeiden historiasta tiedämme tapauksia, joissa nimismies on tullut pistoolikädessä seuratupaan. Tuskin poliisilla uhkaillut piispa Riekkinen näitä aikoja haikailee. Eikö siis nuorelle itsensä Jumalan valtakunnan työhön rohkeasti likoon laittaneelle pastori Väätäiselle tulisi antaa työrauha. Sillä kirkkoahan ei pirsto Raamatun ja tunnustuksen mukainen opetus ja jumalanpalveluselämä vaan Raamatun ja uskontunnustuksen mitätöivä opetus. Eikö historiallisen kokemuksen mukaan seurakuntalaisten aidolle sanannälälle ja aloitteelliselle hengelliselle toiminnalle tulisi kirkossa uhkauksien sijasta antaa tilaa myös Kuopion hiippakunnassa.
Raimo Savolainen, VTT, dosentti
Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja
Helsinki
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|

