etusivu_etukuva.jpg

Yhteystiedot

Suomen Luther-säätiö
Kalevankatu 53
00180 Helsinki

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Tietoa taloudestamme

Nordea IBAN:
FI59 1023 3000 2354 52
BIC: NDEAFIHH

Kastettujen lasten hylkiminen on kestämätöntä

Tuomiorovasti Ilpo Rannankari selvitti (Savon Sanomat 17.4.) tuomiokapitulin suurta hämmennystä herättänyttä linjausta, kun se ei ole pitänyt pastori Kalle Väätäisen toimittamia kasteita oikein toimitettuina. Kirjoitus valitettavasti herätti kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin.


Rannankarin mukaan oikean kasteen yksi kriteeri on, että se liittää jonkin kirkkokunnan jäseneksi. Niinpä tuomiorovasti päättelee, että kun pastori Väätäinen ei ole Suomen ev.lut. kirkon pappi vaan Luther-säätiön työntekijä eikä säätiö puolestaan ole kirkkokunta, niin Väätäisen toimittama kaste ei ole oikein toimitettu. Vaikka tämä tuntuisikin tuomikapitulin saleissa kirkkolain pykälien valossa aukottomalta päättelyltä, se sisältää teologisesti kestämättömät perustelut.

Ensinnäkin siinä vääristetään kristillinen opetus kasteesta. Kapitulin suulla Rannankari lisää oikein toimitettuun kasteeseen kriteerin, jota ei Raamattu, luterilainen tunnustus eikä koko kristikunta tunne. Kasteen pätevyys perustuu veteen ja kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kaste on yksin Jumalan teko sanan ja veden kautta. Sinänsä hyvä inhimilliseen järjestykseen kuuluva kastetun rekisteröiminen ei lisää tai ota pois kasteen lahjasta yhtään mitään. Vai tarkoittaako tuomiorovasti todella, että siinä silmänräpäyksessä kun Luther-säätiön asema patentti- ja rekisterihallituksen mapeissa muuttuisi säätiöstä kirkkokunnaksi, kaste vasta antaisi syntien anteeksiantamuksen lahjan? Vasta sittenkö kastetut lapset tulisivat Kristuksen kirkon osallisuuteen, kun Väätäinen saisi tuomiokapitulin leimalla varustetun pappiskirjan? Mihin tämä tuomiokapitulin kastekäsitys perustuu? Eikö olisi jo aika julkisesti tunnustaa, että Väätäisen toimittamat kasteet ovat oikeita kristillisiä kasteita. Todistaahan tämän jo sekin, ettei jo kirkkoon liitettyjä Väätäisen kastamia lapsia ole vaadittu kastamaan ’uudelleen’. Jos ja kun kasteet ovat hengellisesti päteviä, niin miten ne eivät olisi sitä myös kirkko-oikeudellisesti? Siksi kapitulin linjaus: ”Lapset eivät ole kirkonkirouksessa, mutta eivät kelpaa kirkon jäseniksikään” on looginen mahdottomuus.

Toiseksi Rannankari ei osu kohteeseen yrittäessään määritellä Luther-säätiön asemaa. Jos Luther-säätiö ei ole kirkko eikä uskontokunta, niin mitä se on? Vastaus kuuluu: Luther-säätiö on osa Suomen ev.lut. kirkkoa. Olemme ottaneet vastuun niistä kirkkomme laiminlyömistä jäsenistä, jotka ovat kirkon teologisten uutuuksien jälkeen jääneet ilman jumalanpalvelusyhteyttä. Olemme myös ottaneet vastuun niistä teologian maistereista, joita piispat eivät ole suostuneet vihkimään. Näin nämä jumalanpalvelusyhteisöissämme kastetut lapset liitetään kirkkomme sisällä toimiviin yhteisöihin. Heitä ei siis suinkaan kasteta ilmaan. Suomen ev.lut. kirkkoon kuuluvat vanhemmat ovat halunneet myös rekisteröidä lapsensa kirkon jäseniksi. Ruotsin luterilainen kirkkokin, vaikka ei ole tunnustanut Lähetyshiippakuntaa yhdeksi viralliseksi hiippakunnakseen, hyväksyy kuitenkin Lähetyshiippakunnan pastoreiden kastamat lapset jäsenikseen. Miksi tämä ei kävisi myös Suomessa? Kun siis ei ole mitään hengellisiä eikä juridisia esteitä, niin mikä estää kirkkoamme tunnustamasta näitä pienokaisia jäsenikseen?

Suomen Luther-säätiö

Raimo Savolainen, dos.,
puheenjohtaja

Juhana Pohjola, dekaani