Eikö kristillinen kaste riitä?
Torstai, 10 Huhtikuu 2008 02:00
Savon Sanomissa uutisoitiin 10.4.2008 Kuopion tuomiokapitulin päätöksestä koskien toimittamiani kasteita. Tuomiokapituli otti hämmentävän askeleen kieltämällä kristillisellä kasteella kastetun lapsen liittämisen kirkkoon. Tämä on ennennäkemätön uutuus koko kristikunnassa.
Kristillisen uskon mukaan kasteen pätevyys perustuu Jumalan asetukseen, joka on annettu kaste- ja lähetyskäskyssä. Tähän kuuluvat vesi sekä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi. Luther määrittelee kirkon opin kasteesta Isossa katekismuksessa: “Mutta jos sana on vedessä mukana Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja sen nimi on Kristuksen kaste.” Mitään muita ehtoja kasteen pätevyydelle ei ole. Ison katekismuksen mukaan asia on selkeä: “Olemme siis päätyneet siihen, että kaste on aina oikea ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja sana eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi.” Syystä voidaan kysyä mihin perustuvat tuomiokapitulin esittämät lisävaatimukset kasteen pätevyydelle? Normaalisti kasteen jälkeen tapahtuu kastetun rekisteröinti. Mutta ei Uudessa testamentissa kuvatuissa kasteissa, eikä kaikissa lähetyskenttien kasteissa eikä esimerkiksi inkeriläisten mummon toimittamissa kasteissa Neuvostoliitossa ole liitetty mihinkään rekisteriin tai kirkkokuntaan. Kuitenkin kasteet hyväksytään Suomen ev.lut. kirkossa. Kastamistani lapsista kolme on liitetty ev.lut. kirkkoon. Jos kasteet eivät ole päteviä, niin silloinhan nämä lapset täytyisi kastaa “uudestaan”. Kun nämä kasteet on tunnustettu päteviksi, niin mikä estää jatkossa ottamasta uusia kastamiani lapsia kirkon jäsenyyteen vanhempien niin toivoessa?
Eikö tämä osoita, että kysymys ei ole kasteen hengellisestä pätevyydestä vaan kirkollisesta vallankäytöstä Luther-säätiötä kohtaan. Näin kirkon byrokratialla jyrätään luterilainen teologia ja kastetut lapset. On surullista että kirkko antaa tällaisen viestin niille vanhemmille, jotka ovat juurtuneina kirkon uskoon. Samaan aikaanhan kirkosta eroaa enemmän ihmisiä kuin koskaan.
Tämäkin tuomiokapitulin linjaus paljastaa, miten kirkko on etääntynyt Jumalan sanasta ja omasta tunnustuksestaan. Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöjä todella tarvitaan. Jatkamme iloisesti evankelisluterilaisen opin mukaista toimintaa. Kastamme, jaamme ehtoollista ja julistamme ilosanomaa Kristuksesta.
Kuopion Pietari-yhteisö
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|

