etusivu_etukuva.jpg

Ovatko toimittamanne kasteet päteviä?

Myös ne Luther-säätiön papit, joilla ei ole oikeuksia hoitaa papinvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, ovat pyydettäessä kastaneet joitain ko. kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsia.Tämän tähden ovat jotkut kysyneet, voidaanko tällaista kastetta pitää todellisena, kristillisenä kasteena.

Kristillinen kirkko on vanhastaan mieltänyt kasteelle kaksi vähimmäisvaatimusta: se on toimitettava vettä käyttäen (1) Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (3). Varauksellisesti myös intentionaalisuus voidaan lukea kasteen minimikriteereihin: kastajan täytyy aikoa kastaa, ja kastettavan täytyy aikoa tulla kastetuksi.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on linjannut, että tälla tavalla kastetut lapset voidaan ottaa paikallisseurakunnan jäsenyyteen. Täten myös kirkon piispat ovat osoittaneet, että kyse on oikeasta kristillisestä kasteesta, jota ei tarvitse eikä saa uusia.