Oletteko te osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa?
Suurin osa toiminnassamme mukana olevista ihmisistä ja kaikki työntekijämme on kastettu tämän kirkon jäseniksi.
Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor 12:12-13)
Kasteen perusteella olemme osa tätä kirkkoa, vaikka emme kaikissa asioissa voikaan yhtyä niihin linjauksiin, joita kirkkomme ja sen piispat ovat tehneet viime vuosikymmeninä.

