Mutta eikö naispappeuden torjuminen ole juuri miesten ja naisten tasa-arvon vastustamista?

Kyseessä ei ole tasa-arvon vastustaminen. Kiistassa naisten pääsystä pappisvirkaan ei ole vastakkain tasa-arvon puolustaminen (naispappeuden kannattajat) ja sen vastustaminen (naispappeuden torjujat). Kiistassa on syvimmiltään kyse kahdesta erilaisesta tasa-arvofilosofiasta tai -näkemyksestä ja niiden soveltamisesta kirkon elämään. Puolustamme miesten ja naisten samanarvoisuutta, mutta käsityksemme mukaan samanarvoisuus ei edellytä samankaltaisuutta.

Naispappeuden toteuttamista vaatinut tasa-arvo filosofia on yleisesti kytkeytynyt sellaiseen tasa-arvofilosofiaan, johon englanninkielisessä maailmassa viitataan termillä ’egalitarian’(equal –samanlainen, yhdenvertainen). Tuo ’egalitaarisuus’- näkemys korostaa voimakkaasti samanlaisuuden merkitystä edellytyksenä samanarvoisuudelle. Samanlaisuuden korostus viedään tässä näkemyksessä niin pitkälle, että sukupuolten erilaisuus ja toisiaan täydentävyys häviävät siinä kokonaan. Kun siis sanotaan, että naispappeus on toteutettava tasa-arvon nimissä, ollaan usein itse asiaa huomaamatta siirrytty tähän egalitaariseen tasa-arvonäkemykseen ja alettu käsitellä asiaa sen puitteissa Raamatussa olevaa toisenlaista tasa-arvonäkemystä vastaan.

Tähän korostukseen ja vaihtoon on olemassa omat syynsä. Egalitaarista näkemystä on nimittäin paljon käytetty parin viimeisen vuosisadan aikana yhteiskunnallisessa työmarkkinoihin liittyvässä tasa-arvokeskustelussa. Keskeisenä ajatuksena on tällöin, että miehen ja naisen pitää voida yhtäläisesti osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja että miesten ja naisten yhteiskunnassa tekemästä samasta tai samanlaisesta työstä pitää maksaa molemmille sukupuolille samaa palkkaa. Molempien palkkaaminen töihin pitää olla yhtä ”vaikeaa”. Lapsen saaminen tai lapsen saamisen mahdollisuus ei saisi tulla esteeksi työnsaamiselle. Naisia ei saa syrjiä työnhaussa tai töissä! Yhteiskunnalliseen työmarkkinapolitiikkaan liittyen tällaisen egalitaarisuuden vaatiminen on tärkeä ja kannatettava.

Raamatun ilmoituksessa miesten ja naisten suhde seurakunnassa (Jumalan perheessä) ja perheessä ei kuitenkaan jäsenny tällaisen ”egalitaarisen” ajattelun pohjalta. Myös Raamatussa on miehen ja naisen samanlaisuuden ja yhtäläisyyden korostus, mutta ei samassa merkityksessä kuin edellä kuvatussa egalitaarisuus-filosofiassa. Raamatun perhe- ja seurakuntanäkemys nojaa tasa-arvonäkemykseen, jota englanninkielisessä maailmassa kutsutaan nimellä ”complementarian”. Tuo komplementaarinen näkemys korostaa puolestaan miehen ja naisen tasa-arvoisuutta ja samanlaisuutta suhteessa pelastukseen. Tämä ei kuitenkaan merkitse heidän tasapäistämistään tai heidän erilaisuutensa ja toisiaan täydentävyytensä kumoutumista, vaan pikemminkin juuri mahdollistaa heidän komplementaarisuutensa ilmi tulon.

Mies ja nainen on luotu yhtälailla tasa-arvoisiksi Jumalan kuviksi, mutta heidät on luotu erilaisiksi. Pelastus Kristuksessa annetaan heille yhtälailla. Se ei kumoa luomisessa annettua erilaisuutta. Päinvastoin tarkoituksena on, että se puhdistetaan ja pelastetaan alkuperäiseen Jumalan tarkoittamaan merkitykseen. Siksi tuon Jumalan luoman erilaisuuden pohjalta heillä on Jumalan suunnitelmassa erilainen toisiaan täydentävä eli komplementaarinen tehtävä perheessä ja seurakunnassa. Tämän asian tausta ja juuret eivät Raamatun mukaan ole missään muinaisessa patriarkaalisessa ajattelussa, vaan kolmiyhteisessä Jumalassa itsessään. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen suhteen on totta samanaikaisesti täydellinen yhdenvertaisuus mutta myös toisiaan täydentävä erilaisuus. Siksi Pojan lihaantulo ja jumalallisten ominaisuuksiensa käyttämättä jättäminen ei merkinnyt sitä, että hän olisi ollut yhtään vähemmän Jumala kuin Isä tai Pyhä Henki.

Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja. Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut. Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää (1 Kor. 11:1-3).

Kristuksen vapaaehtoinen alamaisuus (ei siis pakon alla alistuminen) Isälle ihmisten pelastamiseksi ei merkinnyt hänen jumaluutensa vähenemistä, vaan päinvastoin se juuri korosti sitä. Egalitaarisen filosofian logiikan mukaisesti Jumalan lihaantulo ja kenosis (eli tyhjentyminen tai pidättäytyminen jumalallisten ominaisuuksien käytöstä ks. Fil 2:7 jatkossa) ei olisi ollut mahdollinen. Sen mukaisesti vain kaikista (tässä tapauksessa jumalallisista) oikeuksistaan kiinni pitävä ja niitä kaikkialla yhtäläisesti toteuttava voi olla tasa-arvoinen.

Vaikka tätä Jumalasta itsestään lähtöisin olevaa ”logiikkaa” ei voidakaan soveltaa langenneen maailman työmarkkinoilla, ei siitä seuraa, ettei sitä voida tai tule pyrkiä soveltamaan seurakunnassa ja perheessä. Raamatussa on egalitaarisen filosofian noususta huolimatta edelleen komplementaariseen tasa-arvonäkemykseen liittyvät kohdat, vaikka (egalitaarisen) nykyfilosofian hapattamat ihmiset eivät oikein enää kykene niitä sieltä lukemaan. Komplementaarisen tasa-arvoisuuden ymmärtäminen on tullut yhteiskunnassamme ja kirkossamme vaikeaksi, koska se viitekehys, joka aikamme julkista keskustelua hallitsee (eli egalitaarisuus), ei mahdollista asian ymmärtämistä. Egalitaarisen filosofian rajoihin ei mahdu ajatus siitä, että joku vapaaehtoisesti luopuisi jostain tai olisi alamainen jollekin ja olisi silti yhtä arvokas kuin tuo toinen. Se näkee kaikenlaisen puheen naisen alamaisuudesta alistamisena ja naiseen kohdistuvana väkivaltana.

Jos siis on jotakin kehotusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil 2)

Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.

Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. "Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niin kuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä. (Ef. 5: 17-33)

Jälkimmäisessä kohdassa huomaamme, miten miehen ja naisen suhde sekä Kristuksen ja seurakunnan suhde liitetään toisiinsa. Miehen perheen päänä oleminen ei kumoudu, vaan se puhdistetaan ja uudistetaan alkuperäiseen asuunsa liittämällä se Kristuksen itsensä uhraavaan rakkauteen. Nainen on kutsuttu vapaaehtoiseeen alamaisuuteen ja oman miehensä kunnioittamiseen ja näin ilmentämään Kristuksen suhdetta Isään. Miehen uhrautuva rakkaus vaimoaan kohtaan heijastaa puolestaan Kristuksen kaikkensa antavaa rakkautta seurakuntaa kohtaan. Molemmissa on kyse Kristuksen kaltaisesta omastaan luopuvasta asenteesta, joka on vastakkainen itsekkäälle ja ylöspäin pyrkivälle ylpeälle synnin logiikalle. Sekä miehille että naisille annetut kehoitukset ovat tarkoitettu toteutumaan yhtä aikaa. Kumpikaan näistä näköaloista ei siis ole patriarkaalista ajanlaskun alun juutalaista tai kreikkalaista paikallisfilosofiaa, joka voidaan 1900-luvulla egalitaarisen tasa-arvofilosofian noustessa hylätä ja haudata. Paavalin mukaan kyseessä on Herran tahto. Sen juuret ovat Jumalan omassa olemuksessa ja hänen luomis- ja pelastustahdossaan.

Tältä pohjalta miehen perheen päänä oleminen ei siis ole myöskään mikään avoin valtakirja herrana hallitsemiseen puhumattakaan siitä, että se antaisi luvan vaimon hakkaamiseen kännipäissä. Valitettavasti alamaisuuden ajatusta on näinkin historian kuluessa käytetty väärin!

Komplementaarisuuden ajatusta ja siihen liittyviä raamatullisia ilmauksia on historiassa käytetty naisia vastaan ja heidän pakolla alistamiseensa, mistä ei Raamatun opetuksessa ole kysymys. Komplementaarisuuden ajatus ei merkitse miesten ja naisten eriarvoisuutta, vielä vähemmän naisten sortamisen sallimista. Tämän vääristyneen ja väärinkäytetyn ’komplementaarisuuden’ pohjalta voi ’egalitaarisuuden’ nousua ja suosiota ymmärtää, vaikka ei tuota filosofiaa sinänsä kannattaisikaan.

Samasta näkökulmasta voi ymmärtää sen, että moni pelkää omien kokemustensa pohjalta puhetta komplementaarisesta tasa-arvo mallista, koska se samaistuu heidän mielikuvissaan lähinnä naisten alistamiseen ja pakottamiseen.

Egalitaarisen samanlaisuuteen perustuvan tasa-arvoisuutta korostavan sukupuoliajattelun juuret ovat Ranskan vallankumouksessa. Tuo ajattelu on voimistunut yhteiskunnallisessa keskustelussa halki 1900-luvun. Samalla siihen on koko ajan sisältynyt – aivan oikeutetustikin - vääristyneen komplementaarisuuden kritiikki. 1950-luvulla Ruotsissa egalitaarisuuden tasa-arvo filosofia lanseerattiin ”teologisena” mallina myös Ruotsin silloiseen naispappeuskeskusteluun. Keskeisenä hahmona tässä oli ruotsalainen teologi Krister Stendahl. Juuri hänen 1958 Ruotsissa julkaisemansa – myöhemmin 1966 myös englanniksi käännetyn - kirjan kautta samanlaisuutta korostava egalitaarisuuden tasa-arvofilosofian tuli voimakkaammin tarjolle myös ”kirkollisena sovellutuksena” ensin Ruotsissa ja Skandinaviassa ja myöhemmin myös Anglosaksisessa maailmassa. Stendahl esitti erityisesti Galatalaiskirjeen 3. luvun keskeisellä kohdalla argumentoiden tämän egalitaarisuus-mallin olevan keskeisin kuva Raamatun puheesta myös liittyen miehen ja naisen tehtäviin seurakunnassa.

Kyseinen kohta lainataan egalitaarisuus-filosofiaa ajettaessa yleensä vain ’lyhyenä pätkänä’, joka seuraavassa laajemmassa lainauksessa on lihavoitu.

Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. (Gal. 3:26-29)

Tämän egalitaarisen samanlaisuuden ja ”tasa-arvon” nimissä ei ollut vain oikeus, vaan myös velvollisuus ja Jumalan kutsu toteuttaa naispappeus kirkossa, ovathan miehet ja naiset kaikki yksi Kristuksessa.

Kun lainausta käytetään ilman tekstiyhteyttään kohta hämärtyy. Käy epäselväksi mihin samanlaisuutta sovelletaan kyseessä olevassa tekstikohdassa. Tekstistä voi havaita, että samanlaisuutta korostetaan nimenomaan pelastuksen saamisen perustavan tapahtuman eli pyhän kasteen kohdalla. Kaikki erilaiset ihmiset saavat yhtäläisesti kasteen lahjan ja siinä pelastuksen. kaikki heidät yhdistetään Kristukseen ja hänessä he ovat yhtä. Sinänsä mielenkiintoista on, ettei erilaisuuden korostamisen esimerkeissä tarvitse käyttää ollenkaan sanaparia aikuinen-lapsi, joka näkökulma sekin tietenkin sisältyy sanaan kaikki. Joka tapauksessa tämä samanlaisuuden ja yhtäläisyyden oikea ja tärkeä korostus ja sen soveltamisen yhteys tulee ilmi muuallakin Paavalin kirjeissä.

Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi… Älkää valehdelko toisillenne, olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa (Kol. 2:11-13 ja 3:9-11 ).

Kaikki Kristukseen kastetut ovat siis yhtäläisesti päässeet osallisiksi pelastuksesta, kun heidät on puettu tai liitetty Kristukseen. Olennaista on kuitenkin huomata se, ettei Raamatun opetuksessa egalitaarisuuden eli samanlaisuuden korostus pelastuksessa ja kasteessa merkitse seurakunnan eli Kristuksen jäsenten komplementaarisuuden häviämistä, kuten väistämättä tapahtuu egalitaarisuus-filosofiassa. Tämä käy erityisen hyvin ilmi 1. Korinttilaiskirjeen 12. luvun kuvauksessa seurakunnasta.

Kohta alkaa samanlaisuuden korostamisella. Jälleen korostuu kaikkien Kristuksesta osallisiksi päässeiden samanlaisuus pelastuksessa. Tämä konkretisoituu perustavasti pyhässä kasteessa.

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä (1 Kor. 12: 12-13).

Mutta heti perään alkaa voimakas seurakunnan jäsenten yleisen erilaisuuden ja toisiaan täydentävyyden eli komplementaarisuuden korostus.

Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä, vaan monesta. Vaikka jalka sanoisi: ’Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: ’Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. (1. Kor. 12: 14-17)

Samanlaisuus pelastuksessa ei siis kumoa toisiaan täydentävyyttä ja tehtävien erilaisuutta seurakunnassa, vaan asettaa ja vahvistaa sen oikeaan merkitykseensä. Erilaisuus seurakunnan tehtävissä ei ole sattumalta syntynyt, eikä se ole pelastuksessa poistuva asia, vaan nimenomaan siinä vahvistuva ja oikeaan merkitykseensä asettuva asia. Egalitaarisuus pelastuksessa ei poista komplementaarisuutta seurakunnan tehtävissä. Perusteluna erilaisuudelle on Paavalin mukaan Jumalan tahto ja suunnitelma. Kyseessä ei ole kulttuuriin, demokratiaan, 1900-luvun tasa-arvofilosofiaan tai työmarkkinapolitiikan yleisiin suuntaviivoihin perustuva asia, vaan Jumalan asetukseen ja suunnitelmaan perustuva asiantila.

Kirjeen 11. luvussa Paavali on opettanut, että naiset voivat profetoida ja siten osallistua kehottamalla, lohduttamalla ja rakentamalla seurakunnan elämään. Naisen ei siis kokonaan tule vaieta edes 1. Korinttilaiskirjeen mukaan seurakunnassa. Edellä kuvatussa Jumalan säätämässä tasa-arvoisten seurakuntalaisten erilaisten tehtävien kontekstissa on mahdollista ymmärtää positiivisesti kirjeen 14. luvussa oleva kielto, jolla seurakunnan paimenvirka rajataan naisen tehtävistä pois.

Naisen tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, kuten lakikin sanoo. Jos he haluavat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut teidän luoksenne? Jos joku sanoo olevansa profeetta tai saaneensa muita hengen lahjoja, hänen tulee tietää, että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. (1 Kor. 14:34-40)

Kooten:

1. Kor 11-14 tekstiyhteydessä esitettynä kyseinen kielto ei siis vähennä naisen arvoa, se vain korostaa naisen ja miehen erilaisuutta seurakunnan tehtävissä.

1900-luvulla tärkeäksi yhteiskunnalliseksi virtaukseksi nousseen egalitaarisen tasa-arvo filosofian viitekehyksessä edellä sanotun ymmärtäminen saati hyväksyminen ei ole kuitenkaan mahdollista, koska siinä vasta samanlaisuus ja yhtäläisyys kaikissa tehtävissä merkitsee tasa-arvoisuuden toteutumista. Tältä pohjalta tulee ymmärrettäväksi sekä se, että naispappeuden torjuminen mielletään egalitaarisuuden hallitsemassa nykymaailmassa tasa-arvon vastustamisena, vaikka Raamatun komplementaarisesta viitekehyksestä katsottuna kyse ei olekaan tästä.

Egalitaarisen filosofian ottaminen itsestään selvästi annettuna ja ainoana tasa-arvo ajatuksena ei vaikuta kirkossa ainoastaan kysymykseen naispappeudesta. Siihen sopeutuminen johtaa muutoksiin myös muussa kirkon perheajattelussa. Egalitaarisuusfilosofiaan perustuu muutospaine samaa myös sukupuolta olevien parisuhteiden hyväksymiseksi. Sen pohjalta kirkkohallituksen alaisuudessa toimiva Kirkon Ihmisoikeusasiain neuvottelukunta (KION) kritisoi Kirkkohallituksen omaa kannanottoa koskien hedelmällisyyshoitojen antamista naispareille ja yksinäisille naisille:

”KION teki oman linjauksensa jälkikäteen löydettyään kirkkohallituksen kannan perusteluista ihmisoikeuksiin liittyviä ristiriitaisuuksia. ’Kirkkohallituksen kannanotossa arvotetaan ihmisiä eri tavoin heidän perhemuotonsa ja seksuaalisen suuntautumisensa perusteella ja näin siinä poiketaan tasa-arvoisuudesta yleisesti hyväksyttynä ihmisoikeusperiaatteena’, neuvottelukunta muotoilee. Erilaisten perheiden erilaiseen asemaan asettaminen on sen mielestä syrjintää, jonka perusteeksi ei riitä lapsen edun käyttäminen.” (HS 5.2.2006)

Edellä sanottu on kuvaava esimerkki siitä, kuinka voimakkaasti egalitaarisuusfilosofia on läpäissyt koko länsimaisen kulttuurin ja siinä käytävän julkisen keskustelun. Se on myös vallannut suurelta osin Suomen ev.lut. kirkon.