Miksi toimitte omassa organisaatiossanne ja arvostelette kirkkoa?
Juuri siksi, että kirkkomme ja sen piispat ovat tietyissä keskeisissä kohdissa poikenneet Raamatun ja sitä oikein selittävien tunnustuskirjojen linjauksista, on olemassa skisma kirkkomme sisällä. Tuota skismaa me emme ole kuitenkaan itse ensisijaisesti synnyttäneet. Sen on aloittanut kirkkomme valtalinja ja piispat sillä, että he ovat poikenneet Kristuksen Kirkon valtalinjan Raamattuun pohjaavista opetuksista ja lähteneet oman viisautensa varassa uudistamaan kirkkoa vastoin Raamatun ohjeita.
Keskeisin hiertävä kysymys koskee Jumalan sanan auktoriteettia ja asemaa kirkon uskossa ja elämässä. Tämä ilmenee mm. seuraavissa kohdissa:
- Evankeliumi Kristuksen täytetystä sovitustyöstä ristillä ja ylösnousemuksessa hämärretään usein ja vaihdetaan yleishumaaniin, kaiken syleilevään puheeseen armosta. Näin lain ja evankeliumin saarna vaikenee eikä kirkko toteuta sitä tehtävää, johon se on lähetetty: kutsumaan ihmisiä kadotuksen tieltä taivaaseen.
- Piispat sallivat kristinuskon radikaalin uudelleen tulkitsijoiden kirkon hajottamistyön. Ääriesimerkkinä on ns. tapaus Kylliäinen (1998) etc.). Tämä tarkoittaa kirkon haluttomuutta ja kykenemättömyyttä varjella Kristuksen evankeliumi sellaisena, kun se sille on uskottu ja annettu.
- Kirkon virka on vääristynyt. Naispappeus hyväksyttiin vuonna 1986.
- Avaintenvallasta on luovuttu. Kirkon jäsenten subjektiivinen ja rajoittamaton oikeus ehtoolliseen lanseerattiin kirkkolain uudistuksen yhteydessä 1993. Näin lain ja evankeliumin käytännön soveltaminen on vesitetty, jopa kriminalisoitu.
- Luterilaisen tunnustuksen turhentavia ekumeenisia sopimuksia on solmittu. Porvoon sopimus solmittiin (1992) anglikaanien kanssa ja Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta (1999) Rooman kirkon kanssa.
- Kirkko on antanut vähintäänkin epäselviä kannanottoja eettisissä kysymyksissä. Kysymykset elämän pyhyydestä, avioliittoetiikasta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamisesta ’kelluvat’ kirkossa.
Piispat ovat itse kehottaneet niitä luterilaisen kirkon kristittyjä, jotka eivät voi hyväksyä vuoden 1986 naispappeuspäätöstä väistämään. Tämän kehotuksen mukaisesti olemme väistäneet niistä paikallisseurakunnista, joissa ei ole tilaa käytännössä elää uskoa todeksi. Siksi haluamme luoda kirkkomme sisälle jumalanpalvelusyhteisöjä, joissa kirkon 2000-vuotiseen uskoon pitäytyvät voivat hyvällä omallatunnolla kokoontua kuulemaan Jumalan sanaa, nauttimaan Herran ehtoollista ja iloitsemaan näiden synnyttämästä kristittyjen yhteydestä.
Tätä samat piispat, jotka itse ovat ensin kehottaneet meitä väistymään pitävät sitten eristäytymisenä ja jopa skismaattisuutena.
