Miksi rikotte kirkkolakia?
Me emme riko kirkkolakia. Kirkkolain tehtävänä on mahdollistaa evankeliumin saarna ja sakramenttien toimittaminen. Kirkkolaki on hyvän järjestyksen kannalta positiivinen ja Jumalan tarkoittama asia. Kuten kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä ilmaisee:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Sikäli kun kirkkolakia tulkitaan ja käytetään tämän perustavan intentionsa mukaisesti, emme riko sitä vastaan. Mutta jos kirkkolakia aletaan käyttää ja tulkita sitä itseään vastaan evankeliumin julistamisen ja sakramenttien oikean toimittamisen estämiseen, siitä on tullut itse itsensä ja evankeliumin vihollinen. Silloin tulee apostolien esimerkkiä seuraten totella Jumalaa enemmän eli kirkkolain tunnuspohjaa kuin inhimillisesti tehtyjä säädöksiä, jotka otetaan vallankäytön välineeksi.

