Sakkeus-yhteisön paimen

Nimeni on Markku Sumiala. Ikää on kertynyt jo jonkin verran, sillä olenhan syntynyt viime vuosisadan alkupuoliskolla eli 1946. Pyhän kasteen lahja avautui rippikouluopetuksen hedelmänä eli tulin ns uskoon ja sain olla mukana 60-luvun alun Porin nuorisoherätyksessä.
Teologiset opinnot alkoivat kohdallani1966 ja päättyivät tiedekunnan osalta 1971. Sen jälkeen olin 10 vuotta OPKO:n palveluksessa Porissa sekä koululais- että opiskelijapastorina. Seuraavat 26 vuotta kuluivat Porin Teljän seurakunnan palveluksessa kappalaisen virassa. Jumalan vetämänä ja piispojen työntämänä siirryin vuonna 2007 Porissa perustetun Sakkeus-yhteisön puolitoimiseksi paimeneksi.
Porin nuorisoherätyksen piiristä löysin ensimmäisen vaimoni, Marja os Korpelan, jonka kanssa sain elää n 40 vuotta yhteistä taivalta, kunnes kuolema meidät erotti. Lapsia meille syntyi kaksi, Johanna 1971 ja Antti 1974. Johannalla on kaksi lasta Elisa ja Ester. Herra antoi, Herra otti ja Herra antoi jälleen. Loppiaisena 2009 minut vihittiin avioon Raili Esteri Virenin kanssa ja näin minusta on tullut nakkilalainen, kunnon maalainen ensi kertaa elämässäni.
Harrastusten osalta voinen todeta, että lukemattomat tekemättömät työt estävät tehokkaasti kaiken harrastamisen. Kuitenkin ajatus kuntoilun aloittamisesta elää sitkeästi mielessäni.
Iloni on, jos saan Sakkeus-yhteisön paimenena palvella sinua niillä lahjoilla, mitä Jumala armossaan on minulle suonut. Ota siis rohkeasti yhteyttä!