etusivu_luukas.jpg

Luukas-yhteisön toiminta

MESSUT

Millaista messussamme on?

Kun astut sisään, pastori toivottaa sinut tervetulleeksi jo ovella. Jumalanpalvelukseemme on aivan jokainen tervetullut tutustumaan, riippumatta siitä mihin kirkkokuntaan hän kuuluu, tai kuuluko mihinkään kirkkoon, ja riippumatta siitä uskooko Jeesukseen vai ei. Kun olet saanut takkisi naulakkoon, voit halutessasi jättää aulan esirukouslaatikkoon rukousaiheesi, joka rukoillaan esirukouksen yhteydessä. Samalta pöydältä saat virsikirjan ja vihkosen messun kulusta. Laulamme virsikirjan lisäksi usein myös Luterilaisia virsiä -kirjasta. Messussamme lauletaan paljon ja väkevästi sekä virsiä, rukouksia että ylistystä, sillä siellä missä on Karitsan valtaistuin, siellä laulu kaikuu (Ilmestyskirja 5:9; 14:3). Istumapaikkoja löytyy joko kirkkosalista tai kahvitilan puolelta. Parhaiten näkee ja kuulee toki kirkkosalin puolelta.

Jumalanpalveluksemme etenee noudattaen tuttua luterilaista liturgiaa. Messun peruspilarit ovat sana-osio ja ehtoollis-osio. Raamatun lukukappaleet kuuntelemme seisten kunnioituksesta Jumalan sanaa kohtaan. Saarna kestää n. 25-30 minuuttia. Sitä ennen päivän virren aikana pyhäkoululaiset lähtevät kynttiläkulkueessa pyhäkouluun saarnan ajaksi. Pyhäkoululaiset palaavat takaisin messuun kolehtivirren aikana. Kolehti on täysin vapaaehtoinen ja se kerätään aina oman seurakuntamme työn mahdollistamiseksi, sillä taloudellisesti olemme omavaraisia, emmekä saa rahoitusta ulkopuolelta.

Yhteisen esirukouksen jälkeen alkaa ehtoollisosio. Ehtoollispöytämme on avoin kaikille kastetuille uskoville, jotka katuvat syntejään ja haluavat elämässään ja uskossaan seurata Raamattua ja luterilaista tunnustusta. Pastoria voi rohkeasti vetää hihasta ennen messun alkua, jos ehtoolliskäytännöstämme on kysyttävää. Ehtoollisella käytämme alkuseurakunnalliseen tapaan yhteismaljaa, ja jokaiselle pöytäkunnalliselle lausutaan erikseen päästösanat. Armopöydässä meillä ei ole kiire, vaan haluamme rauhassa ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren syntien anteeksiantamiseksi.

Messun jälkeen vietämme kirkkokahvit. Kerran kuukaudessa meillä on myös yhteisölounas. Tule hetkeksi istahtamaan ja rupattelemaan kahvikupposen äärelle!

Messuissamme käy n. 80-120 henkeä, joten yksin ei tarvitse jäädä. Meitä on läsnä kaikenikäisiä, vauvasta vaariin. Nuoria aikuisia ja lapsiperheitä yhteisössämme käy paljon.

Emme ole täydellisten pyhien seurakunta, vaan syntisten lauma, joka sunnuntai toisensa perään haluaa kokoontua anteeksiantamuksen ja uudistuksen lähteelle Kristuksen lahjojen ääreen. Rukouksemme on, että Sinäkin voisit löytää turvallisen ja hengellisesti hoitavan kodin seurakunnastamme. Tervetuloa tutustumaan!

 

MUU TOIMINTA

Messu on yhteisömme päätoimintamuoto ja kristillisen elämämme keskus. Siitä kumpuaa, ja sen ympärille on syntynyt ja yhä syntyy myös muuta toimintaa riippuen yhteisön jäsenten omasta halusta ja aktiivisuudesta. Tällä hetkellä Luukas-yhteisössä messujen lisäksi seuraavanlaista toimintaa:

-Lähetystyö

Luukas-yhteisössä tehdään ulkolähetystyötä tukemalla yhteisömme nimikkolähettiperhettä rukouksin ja taloudellisesti. Kirkkokahvien vapaaehtoisen kahvirahan tuotto ohjataan tähän tarkoitukseen. Nimikkolähettimme ovat James ja Tiina May perheineen. Heidän työkenttänsä on Kenia ja Afrikka laajemminkin. Vieraile myös heidän omilla sivuillaan osoitteessa www.lutheransinafrica.com . 

thumb_Mays3

 

 

 

 

 

 

-Luukas-päivät

Noin kerran kuukaudessa messun jälkeen vietämme Luukas päivää. Silloin tavallisten kirkkokahvien sijaan vietämme yhteisölounasta nyyttikestiperiaatteella, eli jokainen voi ennen messun alkua tuoda keittiöön ruokaa yhteisesti jaettavaksi. Ruokailun jälkeen kokoonnumme yhdessä Kysy pastorilta-tuokioon, jossa Markus-pastori vastaa puoli tuntia kestävässä opetus -ja keskusteluhetkessä seurakuntalaisten kysymyksiin uskosta, elämästä ja Raamatusta. Kysymyksiä voi jättää etukäteen kirkon aulassa olevaan kysymyslaatikkoon tai pastorin sähköpostiin. Jos joku kysymys askarruttaa, älä jää vain yksin pohtimaan!

-Raamattuluennot

Joka toinen keskiviikkoilta kirkolla klo 18. Talvikaudella 2011-2012 käymme läpi Roomalaiskirjettä. Luennon jälkeen keskutelemme käsitellystä tekstistä.

-Äiti-lapsi -piiri

Äiti-lapsi -piiri kokoontuu joka toinen keskiviikko klo 10 kodeissa. Tarjolla lounas. Markus pastorilta saat äiti-lapsipiirin yhteyshenkilön tiedot kysyäksesi lisää. Tervetuloa mukaan vauvan ja/tai vanhemmankin lapsen kanssa!

-Naisten illat

Seurakuntamme naiset kokoontuvat tutustumisen, yhdessä jakamisen ja keskinäisen rakentumisen merkeissä. Seuraavasta kokoontumisesta ilmoitetaan messujen yhteydessä.

-Miesten illat

Miesten illoissa on mm. rymytty metsässä värikuulapelin merkeissä, uhmattu hyisiä vesiä, ja saunottu ahkerasti ja tottakai syöty makkaraa mahan täydeltä. Illoista ilmoitetaan messujen yhteydessä ja sähköpostilla. Jos haluat sähköpostilistalle, laita pyyntö Markus-pastorille.

-Eräveljet

Eräveljet on Luukas-yhteisön ja Kokkolan Andreas-yhteisön messuväestä koostuva porukka, joita yhdistää innostus luontoon, kalastukseen tai metsästykseen. Eräveljet tarjoaa mahdollisuuden kokoontua saman arvomaailman omaavien ihmisten kanssa näiden jalojen harrastusten ääreen. Eräveljien sähköpostilistalta saa nopeasti kutsuttua itselleen seuraa esimerkiksi rusakkojahtiin tai kalakaveriksi järvelle. Eräveljien kanssa voi yhdessä suunnitella vaikkapa kalastusreissua Lappiin tai safaria Afrikkaan. Ota yhteyttä Markus-pastoriin päästäksesi Eräveljien sähköpostilistalle.

Suomen Luther-säätiö luukas